Apple tuo viimein lehtitilaukset App Storeen

Neuvottelut mediatalojen kanssa jatkuvat yhä
Apple tuo viimein lehtitilaukset App Storeen

Applelta on jo jonkin aikaa odotettu lehtien ja muun sisällön tilausmallia App Store -nettikauppaan. Nyt Apple on esitellyt uuden tilausmallinsa. Siitä voi iPadin myötä tulla lehtien digitaalisen jakelun vallankumous. Apple tulee mediataloja vastaan mielenkiintoisella ehdolla, mutta siihen ei olla täysin tyytyväisiä.

Applen uusi tilausmalli sopii kaikkeen App Storen sisältöön, kuten videoihin ja musiikkiin. Eniten sitä on kuitenkin odotettu lehtialalla.

Tilausmallin toimintatapa on yksinkertainen. Sisällön julkaisija voi määrätä hinnan ja tilauksen keston. Tilausten pituus ja laskutusväli voi olla esimerkiksi viikko, kaksi viikkoa, kuukausi tai kaksi tai kuusi kuukautta. Myös vuositilaukset ovat mahdollisia.

Näin Apple vastaa Android-alustan tabletien ryntäykseen, sillä Google ei ole asettanut yhtä tiukkoja ehtoja digilehdille.

Applelle 30 prosentin osuus, tai ei mitään

Jos tilaus tehdään Applen App Storen kautta, Apple saa hinnasta tutun 30 prosentin osuuden.

Lehtitalot ovat pitäneet tätä osuutta jatkuvista tilauksista turhan korkeana. Apple pehmentää tätä sillä, että tilauksia voi tehdä myös muualta.

Jos tilaus tehdään esimerkiksi lehtitalon omilla nettisivuilla tai vaikkapa puhelinmyynnissä, Apple ei ota lainkaan osuutta tilaushinnasta. 30 prosentin osuus menee ainoastaan App Storessa tehdyistä tilauksista.

Tähän liittyy kuitenkin merkittävä ehto. Apple haluaa, että tilauksen hinta on App Storessa aina sama tai pienempi kuin muualla. Näin mediatalot eivät voi pitää App Storessa keinotekoisen korkeaa hintaa, jolla käyttäjät ajettaisiin tekemään tilaukset esimerkiksi julkaisijan nettisivuille.

Jotkin julkaisijat ovat olleet tyytymättömiä tähän vaatimukseen. Esimerkiksi lehtien markkinoinnissa tarjotaan tyypillisesti erikoistarjouksia. Hinta uusille asiakkaille voi olla paljon normaalia alempi. Tällaisten tarjousten tekeminen vaikeutuu Applen mallissa.

Apple neuvottelee julkaisuehdoista tapauskohtaisesti, ja Suomessa mediayhtiöiden neuvottelut jatkuvat.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös