Apple vahvisti julkistuksen 27.1 – huhumylly pyörii

Tablet-laitetta odotetaan
Apple vahvisti julkistuksen 27.1 – huhumylly pyörii

Apple on lähettänyt kutsut julkistustilaisuuteen, joka pidetään 27.1 eli ensi viikon keskiviikkona. Applen uskotaan esittelevän tablet-laitteensa, joka voisi parhaimmillaan olla Iphonen tapainen alan mullistus. Varmaa tietoa julkistuksesta ei kuitenkaan ole.

Apple ei kerro tarkemmin tilaisuuden sisällöstä. Kutsussa mainitaan ainoastaan: "Tule katsomaan viimeisintä luomustamme." Tämä viittaisi siihen, että Apple esittelee jonkin uudenlaisen laitteen.

Islate esitellään?

Eri tiedostusvälineiden sisäpiirin lähteet ovat viime viikkoina ja kuukausina kertoneet, että Apple julkaisisi 10–11-tuumaisella kosketusnäytöllä varustetun tablet-laitteen. Sen nimeksi on toisinaan mainittu Islate.

Laitteen uskotaan muistuttavan Iphonea. Merkittävin ero olisi suurempi näyttö, joka mahdollistaisi vielä paremmin nettiselailun, lehtien lukemisen, viihteen katselun tai esimerkiksi e-kirjojen lukemisen.

Laitteen kokonaishinta olisi noin tuhannen dollarin tuntumassa, mutta operaattorisopimuksella ostohinta voisi olla paljon alhaisempi. Laitteen uskotaan tulevan myyntiin maaliskuun tienoilla.

Mikään ennakkotiedoista ei kuitenkaan ole vahvistettua eikä varmaa.

Tilaa Tietokone-lehti

Tagit: Apple, Iphone, tablet
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös