Applen iPad on minikannettavien tuho
Applen iPad-tabletin vaikutus minikannettavien myyntiin näyttää olevan paljon odotettua suurempi. Tutkimusyhtiö DisplaySearch arvioi suoraan, että iPad ja tulevat Android-tabletit saattavat pitkälti tuhota minikannettavien koko markkinat.
DisplaySearch kertoo, että minikannettavien myynti kasvoi vuosina 2008 ja 2009 melkoista vauhtia. Vuoden 2008 syksyllä myynti liikkui viiden miljardin euron tuntumassa. Viime vuoden lopulla minikannettavien myynti oli jo kymmenen miljardin euron tuntumassa.
Heti kunnon lovi minikannettaviin
Tänä vuonna alkoi iPadin myynti, ja se näkyi heti mielenkiintoisesti. DisplaySearch laskee iPadit mukaan minikannettaviin. Kokonaismyynti laski noin 8,5 miljardiin euroon. Applen iPad vei 6,5 prosentin osuuden koko maailman minikannettavien ja tablet-laitteiden myynnistä, vaikka laitetta myytiin rajoitetusti ja vain Yhdysvalloissa.
Vuoden toisella neljänneksellä tutkimusyhtiö uskoo iPadin vievän jo noin 30 prosentin osuuden minikannettavien ja tablet-laitteiden markkinoista.
DisplaySearch arvioi, että tablet-laitteet valloittavat markkinat. Minikannettavien nousu alkoi vuoden 2007 lopulla. Tablet-laitteet vastaavat pitkälti samoihin tarpeisiin. Kun iPadin maailmanlaajuinen myynti pääsee vauhtiin ja kun Google Android-alustaan perustuvat tablet-laitteet tulevat tarjolle, ilmiö voimistuu edelleen.








