Applen iPhone 5 tulee ensi viikolla – kutsu ihmetyttää
Apple on lähettänyt kutsut uuden iPhonen julkistustilaisuuteen. Se pidetään 4.10 eli ensi viikon tiistaina. Kutsu herättää kuitenkin ihmetystä kahdestakin syystä. Toisen seikan epäillään kertovan iPhone-uutuudesta.
Applen kutsu (oheinen kuva) toteaa selvästi, että kyse on uudesta iPhonesta. Kutsu on esitetty hauskasti iPhonen ohjelmaikonien avulla. Kalenterin ikoni kertoo päivän ja kellon ikoni kellonajan.
Karttaohjelman ikoni kertoo puolestaan tilaisuuden paikan. Se on Applen päämaja Cupertinossa.
Tämä on ensimmäinen ihmetystä herättänyt asia. Perinteisesti Apple on järjestänyt suuria iPhone-julkistustilaisuuksia San Franciscon Moscone Center -konferenssikeskuksessa. Applen omissa tiloissa on pidetty vain pienempiä tilaisuuksia vähemmän tärkeille tuotejulkistuksille. Applen odotetaan kuitenkin julkistavan kokonaan uusitun iPhone 5 -puhelimen.
Laajempi puheentunnistus iPhoneen?
Toinen kiinnostusta herättänyt asia on viestin teksti: "Let's talk iPhone" eli "puhutaan iPhonesta".
Kutsuteksteissä on toisinaan ollut viitteitä myös julkistusten uutuuksista. Kutsu herättikin heti spekulaatiot siitä, että iPhonen puheentunnistuksen tekniikoita laajennetaan.
Apple osti viime vuonna puheentunnistukseen keskittyneen yhtiön nimeltä Siri. Sen kehittämiä tekniikoita voitaisiin nähdä uudessa iPhonessa. Vaihtoehtoja tällaisille tekniikoille on monia. Esimerkiksi Nokia on kehunut tulevien Windows-puhelimiensa puheella saneltavia tekstiviestejä.








