Applen iPhone alkaa tukea micro-usb-yhteislatureita
Applen iPhone alkaa vihdoin tukea micro-usb-latureita. Kännykkävalmistajat ovat sopineet siirtymisestä yhteiseen latausliitäntään, jotta kuluttajat voisivat käyttää yhteislatureita. Apple alkaa tukea tekniikkaa mutkan kautta.
Yhteislaturihanketta on ajanut Euroopan unionin komissio. Yhteisestä latausliittimestä on sovittu aiemmin, ja ensimmäinen EU:n tukema yhteislaturi esiteltiin helmikuussa (aiempi uutinen).
Valtaosa matkapuhelinvalmistajista on siirtynyt micro-usb-liittimen käyttöön. Apple pitäytyy kuitenkin omassa liittimessään, jota käytetään myös iPod-soittimissa ja iPad-tableteissa.
Erillinen sovitin, noin 9 euroa
Nyt Apple on tuonut myyntiin erillisen sovittimen, jolla iPhonen liitin muuntuu micro-usb-liittimeksi. Pieni sovitin on myynnissä esimerkiksi Applen Britannian verkkokaupassa. Sovittimen hinta on noin yhdeksän euroa.
Sovitin sopii latauksen lisäksi myös tiedonsiirtoon. Sovittimen myötä iPhonen voi liittää ja synkronoida tietokoneeseen tavallisella micro-usb-kaapelilla.
iPhonea on voinut aiemminkin ladata micro-usb-johdolla. Tähän on kuitenkin tarvittu muiden valmistajien tekemiä sovittimia tai lisälaitteita.








