Applen perustamissopimus myytiin hurjaan hintaan
Huutokauppakamari Sotheby's arvioi alun perin, että Applen perustamissopimus saataisiin kaupaksi noin 100 000 euron hintaan. Huutokaupassa sopimuksesta maksettiin kuitenkin 1,6 miljoonaa dollaria (noin 1,2 miljoonaa euroa). Yksi syy voi olla Applen perussopimukseen liittyvä henkilökohtainen päätös, joka maksoi tekijälle miljoonaomaisuuden.
Applen kolmisivuinen perustamissopimus tehtiin vuonna 1976. Sen allekirjoittivat Steve Jobs, Steve Wozniak ja kolmas henkilö, Ronald Wayne. Wayne tapasi Jobsin kun he työskentelivät yhdessä peliyhtiö Atarilla.
Waynen osuus Applesta oli kymmenen prosenttia. Uutistoimisto Bloombergin mukaan hän kuitenkin vetäytyi osakkuudesta vain 11 päivää sopimuksen tekemisen jälkeen. Wayne sai Apple-osuudestaan korvausta 800 dollaria ja myöhemmin vielä 1500 dollaria. Luopumissopimus myytiin nyt Applen perustamissopimuksen mukana.
"Olisin hautausmaan rikkain mies"
Vain muutamia vuosia myöhemmin Apple alkoi valloittaa maailmaa tietokoneillaan. Waynen osuus Applesta olisi tehnyt hänestä miljonäärin. Osuuden arvo nykyään olisi yli 25 miljardia euroa.
Wayne kommentoi asiaa aiemmin Bloombergille. Hän totesi, että työskentely Jobsin ja Wozniakin kanssa oli yhtä vuoristorataa. "Jos olisin jäänyt heidän kanssaan, minusta olisi tullut hautausmaan rikkain mies", Wayne sanoi.
Applen perustamissopimuksen osti Bloombergin mukaan monialayhtymä Cisnerosin johtaja Eduardo Cisneros.








