Arm tähyää tehokonsoleihin

Mali-grafiikkapiirien kehitystyötä jatketaan aktiivisesti
Arm tähyää tehokonsoleihin Armin siruja hyödynnetään esimerkiksi Nintendon suositussa DS-käsikonsoleissa. Kuva: Nintendo

Arm-arkkitehtuuriin perustuvat suorittimet ovat yleisiä mobiililaitteissa sekä sulautetuissa järjestelmissä. Tulevaisuudessa tekniikkaan perustuvia siruja nähdään myös pelikonsoleissa.

Suorittimia kehittävä Arm ennustaa sirujen laajentuvan tulevaisuudessa myös pelikonsoleihin. Toistaiseksi tehokkaiden pelilaitteiden ytimenä ovat sykkineet Powerpc-, Cell- tai x86-tekniikkaan perustuvat sirut.

Kannettavissa pelilaitteissa Arm menestyy hyvin. Arkkitehtuuriin perustuvia piirejä käytetään esimerkiksi matkapuhelimissa ja Nintendon DS -käsikonsoleissa.

Tavoitteena laaja tuotevalikoima

TG Daily -verkkolehden haastattelema Armin tiedottaja Ian Smythe kertoo yhtiön tavoittelevan tosissaan rahakkaita pelikonsolimarkkinoita. Toistaiseksi sirujen graafinen suorituskyky ei ole riittänyt teholaitteiden tarpeisiin. Smythe lupaa tilanteen muuttuvan lähitulevaisuudessa, sillä Mali-grafiikkateknologian kehitystä jatketaan aktiivisesti.

Yhtiön tavoitteena on saada Arm-tekniikkaa käyttöön laajalla sektorilla. Toistaiseksi vahvimpia markkina-alueita ovat mobiililaitteet ja sulautetut järjestelmät.

Paraikaa läpimurtoa yritetään keveissä pikkukannettavissa, joissa sirujen etuna kilpaileviin Intelin Atom-prosessoreihin on erityisesti vähävirtaisuus.

Tagit: Arm, pelikonsoli
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös