Arvio: iPad romahdutti minikannettavien kasvun
Morgan Stanleyn analyytikko on tehnyt mielenkiintoisen havainnon Applen iPad-tabletin vaikutuksista tietokonemarkkinoihin. Minikannettavien hurja kasvu ensin romahti, ja laski lopulta melkein nollaan. Näyttää siltä, että iPadin ostajat jättävät hankkimatta monia erilaisia laitteita, mikä muuttaa markkinoita.
Morgan Stanley on lähettänyt raporttia asiakkailleen, ja yhdysvaltalaiset tiedostusvälineet kertovat sen sisällöstä.
Viime vuoden heinä–syyskuussa minikannettavien kasvuluvut Yhdysvalloissa olivat ällistyttävän suuria, 514–641 prosenttia. Loka–joulukuussa kasvu jatkui vieläkin hurjissa lukemissa, 179–337 prosenttia.
Tämän vuoden tammikuussa kasvu kuitenkin laski melkoisesti. Tammikuussa kasvu edellisvuoteen verrattuna oli 68 prosenttia, helmikuussa 53 prosenttia ja maaliskuussa enää 25 prosenttia. Huhtikuussa minikannettavien kasvuprosentti laski vain viiteen prosenttiin.
Laitteita jää kaupan hyllyyn – iPad tilalle
Hurjien kasvulukujen hiipuminen on tietysti osittain normaalia, mutta ajankohdat ovat mielenkiintoisia. Applen iPad esiteltiin tammikuussa, ja minikannettavien myynnin kasvu laski silloin jyrkästi. Kun iPad tuli myyntiin huhtikuussa, minikannettavien kasvu laski entisestään.
On hyvä huomata, että minikannettavien myynti ei ole pienentynyt. Laitteet valtasivat suuren osan markkinoista, ja myynti jatkuu korkealla tasolla. Myynnin kasvu kuitenkin on tyrehtynyt.
Morgan Stanley arvioi, että iPad on merkittävä aiheuttaja ilmiöön. Yhtiön tekemä tutkimus kertoo, että 44 prosenttia iPadin ostoa suunnittelevista henkilöistä olisi muussa tapauksessa ostanut minikannettavan tai perinteisen kannettavan tietokoneen.
IPad vaikuttaa myös Applen omaan myyntiin. 41 prosenttia ostajista voi jättää Applen iPod Touch -laitteen hankkimatta iPadin vuoksi. Myynti vaikuttaa myös e-kirjalukijoiden ja mobiilien pelilaitteiden myyntiin.








