Asus haluaa suuremman siivun myös yritysmarkkinoista
Pc-valmistaja Asus uskoo yritysten tietokonekannan uusimisen käynnistyvän toden teolla ensi vuoden alussa.
Asustek Computerin varatoimitusjohtaja Kevin Linin mukaan yritykset ovat aloittaneet pc-hankintojen budjetoinnin ensi vuodelle. Päivityksiin ajavat konekannan vanhentuminen sekä uudet käyttöjärjestelmäversiot.
Verkkolehti Digitimesin tietojen mukaan Asus tavoittelee merkittävää markkinaosuuden kasvua yritysmarkkinoilla. Yhtiö on viime aikoina lanseerannut suuryrityksille suunnattuja kannettavia tietokonemalleja sekä pieniä ja energiatehokkaita pöytäkoneita.
Suurimmat valmistajat yrityslaitemarkkinoilla ovat HP, Lenovo ja Dell. Kärkikolmikon perässä hengittävät Acer, Toshiba, Apple ja Asus. Linin mukaan Asus on parantanut asemiaan nopeasti: vuonna 2009 yhtiön sijoitus oli yhdeksäs, tänä vuonna osuus on noussut kaksi pykälää seitsemänneksi.
Pc-laitteiden lisäksi Asus valmistelee myös yrityskäyttöön sopivia minikoneita sekä tablet-laitteita. Vuonna 2011 yhtiö tavoittelee neljänneksi suurimman yritysvalmistajan titteliä.








