Aurinkokennojen asennukset kiihtyvät
Tutkimusyhtiö Isuppli ennustaa aurinkokennojen käyttöönoton ripeytyvän tuntuvasti myös ensi vuonna. Tänä vuonna yhtiö uskoo kasvun kiihtyvän nopeati hiljaisen alkuvuoden jälkeen.
Vuonna 2010 aurinkokennoilla tuotetaan 13,6 gigawattia energiaa, Isuppli ennustaa. Uusi arvio on roimasti aiempaa suurempi. Vielä helmikuussa yhtiö ennusti kuluvan vuoden tuotannon jäävän 8,3 gigawattiin.
Uuden arvion mukaan kasvua viime vuoteen kertyy hurjat 92,9 prosenttia, sillä vuonna 2009 energiaa tuotettiin vain seitsemän gigawattia. Nousun taustalla on erityisesti kennomyynnin hurja nousu Saksan markkinoilla.
Analyytikko Henning Wichtin mukaan aurinkokennojen käyttöönottomäärät vaihtelevat runsaasti. Alkuvuonna kasvu oli heikkoa kennoasennuksia vaikeuttavien talviolosuhteiden vuoksi.
Analyytikko ennustaa tilapäisia toimitusvaikeuksia
Sääolosuhteiden parantuessa käyttöönottotahti kasvaa voimakkaasti, mikä auttaa myös alan teollisuutta. Voimakkaat kysyntävaihtelut lisäävät valmistajien vaatimuksia tuotantosuunnittelulle, ja saattavat aiheuttaa tilapäisiä toimitusvaikeuksia.
Isuppli arvioi aurinkokennoissa käytettävien polypiimodulien tuotantomäärien rajoittavan kennovalmistusta. Mikäli valmistajat eivät ennätä avaamaan uutta tuotantokapasiteettia, modulitehtaiden käyttöasteet nousevat ensi vuonna yli 90 prosenttiin, Witch ennustaa. Tällöin pienetkin tuotantohäiriöt tuntuvat heti kennojen saatavuudessa.








