Blu-ray-elokuviin tulee laillinen kopiointimahdollisuus – käyttäjälle ei kerrota
Blu-ray-elokuvien laillisen varmuuskopionnin mahdollistava managed copy -tekniikka ilmestyy elokuviin joulukuun alussa. Advanced Access Content System License Administrator -yhdistyksen (AACSLA) kehittämä ominaisuus on pakollinen joulukuun neljännen päivän jälkeen ilmestyvissä elokuvissa.
Managed copy -toiminnon tarkoitus on antaa käyttäjälle mahdollisuus tehdä varmuuskopio levystään. Kopioita on oletuksena mahdollista tehdä yksi kappale, mutta julkaisijan päätöksellä kertojen määrä on mahdollista säätää myös korkeammaksi. Kopion teko onnistuu tyhjälle blu-ray-medialle tai kiintolevylle.
Käyttäjälle ei kerrota
Varmuuskopioiden teko onnistuu vain tekniikkaa tukevista elokuvalevyistä ja vaatii nettiyhteyden kopiointioikeuden tarkistusta varten. Ominaisuus vaatii myös sitä tukevan laitteen, joita ei vielä ole markkinoilla yhtään.
AACSLA:n mukaan ensimmäisenä ominaisuutta tukevat ensi keväänä pc:n toisto-ohjelmat, joihin ominaisuus on helppoa lisätä. Toistolaitteiden ei ole pakko tukea varmuuskopiointia, joten ominaisuus ei välttämättä ilmesty kaikkiin uusiinkaan soittimiin.
Yhdistyksen ratkaisu ongelmaan on mielenkiintoinen: elokuvajulkaisijoiden ei toistaiseksi tarvitse kertoa ominaisuudesta kuluttajille. Ehtojen mukaan maininta ominaisuudesta tulee lisätä julkaisuihin vasta ensi maaliskuusta lähtien.








