Bluetoothin virrankulutus laskee ja kantomatka pitenee
Langatonta bluetooth-tiedonsiirtoa kehittävien yritysten Bluetooth SIG -yhteistyöelin lupaa uuden bluetooth 4.0 -tekniikan valmiiksi toisen vuosineljänneksen aikana eli kesäkuun loppuun mennessä. Uusi standardiversio lupaa laskea virrankulutusta ja nostaa kantomatkan vähävirtaisessakin käytössä jopa noin 60 metriin, ja myöhemmin pidemmällekin.
Virrankulutus on jatkuva ongelma mobiililaitteissa, koska uusia ominaisuuksia tuodaan laitteisiin nopeammin kuin akut ja virransäästötekniikat kehittyvät.
Hyvin alhaisen virrankulutuksen bluetoothia on kehitetty jo pitkään. Nokia aloitti kehityksen jo 2000-luvun alussa Wibree-nimellä. Myöhemmin Nokia lahjoitti kehitystyönsä Bluetooth SIG:lle koko teollisuuden käyttöön.
Järjestön mukaan odotettavissa on niin runsaan 9 metrin peruskantomatkan laitteita kuin pidemmällekin yltäviä. Tuotteita voidaan optimoida radioyhteyden tehojen ja toisaalta virrankulutuksen suhteen laitteen käyttötarkoituksen mukaan.
Bluetooth SIG arvioi, että uuteen standardiversioon perustuvia laitteita tulee markkinoille vielä vuoden 2010 lopussa tai ensi vuoden alussa. Uutta bluetooth-tekniikkaa odotetaan niin matkapuhelimiin kuin pc-koneisiin sekä langattomiin kuulokkeisiin ja muihin äänilaitteisiin
Erityisen alhaisen virrankulutuksen bluetoothia odotetaan monenlaisiin käyttötarkoituksiin, kuten leluihin ja rannekelloihin. Jo vuosia sitten kauppoihin tuli bluetooth-kelloja, jotka osasivat kertoa uusista viesteistä ja puheluista, kun kännykkä oli lähettyvillä.
Aiempien toteutusten ongelma oli kuitenkin virrankulutus, kun akut piti ladata jopa viikkojen välein. Bluetooth SIG:n mukaan 4.0-standardin bluetooth-kelloissa voi riittää virtaa jopa vuodeksi. Vaatimuksena on kuitenkin, että molemman pään laitteet tukevat uutta versiota.








