Britannia uhkaa katkoa piraattien linjat -– jos on pakko
Britannian hallitus on julkistanut ennakkotietoja uudesta lakiehdotuksesta, johon liittyy piraattien nettiyhteyksien katkaisu. Britannia aikoo kokeilla ensin kevyttä linjaa. Jos luvatonta latailua vertaisverkoissa ei saada kuriin varoituksilla, otetaan käyttöön kovemmat otteet.
Ministeri Peter Mandelson kertoi Britannian hallituksen suunnitelmista tiedotusvälineille. Lakiesitys tuodaan käsittelyyn myöhemmin tänä vuonna. Uudistusta kaavaillaan kaksivaiheiseksi.
Ensin yritetään pelkkää varoitusta. Jos käyttäjä jää kiinni tekijänoikeuden alaisen materiaalin luvattomasta kopioinnista esimerkiksi vertaisverkossa, hänelle lähetetään varoituskirje. Jos teko toistuu, lähetetään uusi kirje. Hallitus toivoo, että tämä saisi ihmiset lopettamaan laittoman levityksen.
Tilannetta seurataan vuoden verran. Jos piratismi ei ole vähentynyt riittävästi, harkitaan tehokkaampia keinoja. Niitä voisivat olla nettiyhteyden nopeuden hidastaminen tai jopa katkaiseminen määräajaksi.
Mandelson uskoo, että jo varoitukset saavat ihmisiä järkiinsä. Tavoite on valistaa käyttäjiä. Linjojen katkaisua käytettäisiin vasta viimeisenä keinona.
Laittomasti tedostoja jakavien nettiyhteyksiin puuttuminen on kuuma peruna koko EU:ssa. Pisimmällä uudistus on Ranskassa. Yhteyksien katkaisuja ei välttämättä voida kuitenkaan toteuttaa ennen kuin asiasta on päätetty EU:n telelakipakteissa.








