CES 2012 käynnistyy tänään

CES 2012 käynnistyy tänään

Maailman suurimmat kuluttajaelektroniikkaan keskittyvät messut starttaavat taas tänään lehdistöpäivän vyörytyksellä. Yhä useampi valmistaja on kuitenkin antanut jo viime viikolla esimakua tulevista laiteuutuuksistaan.

Varsinkin Android 4.0 -laitteita sekä ultrabookeja on tuputettu uutuuksia janoavalle kansalle. Ainakin Acer, LG, HP ja Lenovo ovat antaneet jo esimakua superohuista kannettavistaan. Lenovo puolestaan teki aluevaltauksen myös televisiolaitteisiin, kun se esitteli kaksi Android-älytelevisiota.

Alkuun uutuudet on suunnattu Lenovon kotimarkkinoille Kiinaan, mutta mallit tulevat Lenovon mukaan vuoden 2012 aikana myyntiin myös muille valikoiduille markkinoille. Uutuustelevisioiden koot ovat 42 ja 50 tuumaa ja niiden käyttöjärjestelmänä on Android 4.0. Prosessorina laitteessa on Qualcomm 8060 Snapdragon.

Paljon tietoa etukäteen

CES-messut järjestettiin tänä vuonna miltei viikkoa myöhemmin kuin aiempina vuosina, joten moni laitevalmistaja on tarkoituksella esitellyt ainakin osan uutuuslaitteistaan jo etukäteen. Yhtenä syynä tälle on varmasti paremman näkyvyyden saaminen. Joka vuosi kasvaneessa näyttelyssä oman tuotteen esille saanti kun ei välttämättä ole kovin helppoa.

Varsinaiset lehdistötilaisuudet alkavat Las Vegasissa Suomen aikaa maanantai-illalla, mutta ennakkotilaisuuksia on kasinokaupungissa järjestetty koko viikonlopun ajan.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös