Chrome ohittaa pian Firefoxin

Chrome ohittaa pian Firefoxin

Googlen Chrome-selaimen suosio nousee sellaista vauhtia, että se on ohittamassa Firefoxin. StatCounterin lukujen mukaan Chrome nousisi Firefoxia suositummaksi jo joulukuussa. Luvuissa on eroja, mutta selvää on Chromen kova kasvutahti.

Selainten suosiota nettisivuilla seuraava StatCounter on kertonut lukuja Computerworld-lehdelle. Syyskuussa Google Chromen käyttöosuus oli jo melkein 24 prosenttia, kun Firefoxin osuus oli noin 27 prosenttia. Suosituin selain on Microsoftin Internet Explorer, jonka osuus oli vajaat 42 prosenttia.

StatCounter toteaa, että Chromen suosio on tänä vuonna kasvanut kovaa vauhtia, noin 50 prosenttia. Firefoxin suosio on taas laskenut.

Niinpä Chrome nousisi joulukuussa melkein 27 prosenttiin ja Firefoxin ohi. Firefoxin osuus olisi silloin laskenut noin 25 prosenttiin.

StatCounterin luvut kertovat enemmän länsimaiden tilanteesta. Toinen tutkimusyhtiö, Net Applications, ottaa paremmin huomioon koko kansainvälisen tilanteen, esimerkiksi Kiinan suuret nettimarkkinat.

Toiset luvut: Firefoxilla on etumatkaa – vielä

Net Applicationsin lukujen mukaan Chromen osuus oli elokuussa 15,5 prosenttia. Firefoxin suosio oli 22,6 prosenttia ja Internet Explorerin yli 55 prosenttia.

Vaikka luvut ovat erilaiset, myös ne kertovat Chromen kovasta kasvusta. Noin vuoden aikana Chromen suosio on noin kaksinkertaistunut. Samassa ajassa Firefoxin käyttö on hieman laskenut.

Näiden lukujen mukaan Chrome ohittaisi suosiossa Firefoxin ensi vuoden alkupuoliskolla.

Tagit: Chrome, Firefox, selain
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös