Chrome ohitti Firefoxin – tai ainakin melkein

Chrome ohitti Firefoxin – tai ainakin melkein

Googlen Chrome -selain on ohittanut suosiossa Firefoxin koko maailmassa, kertovat StatCounterin luvut. Toisen tutkimusyhtiön kattavampien lukujen mukaan Firefox on vielä edellä, mutta enää vain hetken. Chromen nousu tänä vuonna on ollut erittäin nopeaa.

StatCounterin luvut keskittyvät enemmän länsimaihin, ja Chromen osuus on niissä korkeampi. Lukujen mukaan (alakuva) Microsoftin Internet Explorer on selainkäytön ykkönen noin 41 prosentin osuudella.

Chrome on nyt noussut kakkostilalle 26 prosentin osuudella. Firefoxin osuus on noin 25 prosenttia.

Chromen kasvun vuosi

Net Applicationsin selainluvut ottavat kattavammin huomioon koko maailman tilanteen, esimerkiksi Kaukoidän suuret maat. Sen luvuissa Internet Explorer ja Firefox ovat vielä pitäneet pintansa.

Internet Explorerin osuus on Net Applicationsin mukaan noin 53 prosenttia. Firefox on toisella sijalla 22 prosentilla.

Chrome on noussut yli 18 prosenttiin. Tällä vauhdilla se ohittaa Firefoxin myös Net Applicationsin luvuissa helmikuun tienoilla.

Chrome on nyt reilun kolmen vuoden ikäinen, mutta selaimen nousu on ollut erityisen nopeaa tänä vuonna. Vuoden alussa Chromen käyttöosuus oli noin 11 prosenttia. Näillä näkymin osuus kaksinkertaistuu vain reilun vuoden aikana.

Selainosuudet_Statcounter_2011marras_468
Tagit: Chrome, Firefox, selain
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös