Chromeen laajennukset sekä Mac- ja Linux-tuki
Chrome saa viimein laajennuksia – Firefoxin etumatka kapenee tässä suhteessa.
Googlen Chrome-selain on ollut vain Windows-käyttäjien ilona pitkään. Nyt sitä pääsevät testaamaan myös Mac- ja Linux-käyttäjät, kun Google on pitkän odotuksen jälkeen saanut julkaistuksi selaimen beetaversiot näillekin käyttöjärjestelmille. Kolmaskin ammottava aukko saa tilkettä, kun Chromeen saa viimeinkin laajennuksia Firefoxin malliin.
Kaikki nyt esitellyt uudistukset ovat tosin vielä beetavaiheessa, mutta eipä pitkään Gmailin kupeessa roikkunut beetamerkintä sen suosion kasvua hillinnyt.
Chromeen on valmiina jo kolmisensataa laajennusta (extensions), joita voi käydä katselemassa laajennusgalleriassa. Ikävä kyllä ne eivät toimi vielä virallisen Chromen Windows-version kanssa vaan vaativat alleen seuraavaksi julkaistavan nelosversion beetan.
Mac-version beetassa niitä ei vielä pysty testaamaan, mutta Linux-versiolla homman pitäisi sujua.
Chromesta on ollut kummallekin käyttöjärjestelmälle jaossa erilaisia kehittäjäversioita, mutta nyt julkaistujen beetojen pitäisi soveltua jo kenen tahansa testattavaksi.
Chromen uutuuksia esittelee hankkeen virallisessa blogissa tuotepäällikkö Brian Rakowski. Hän vakuuttaa sekä Linux- että Mac-versioiden olevan jo tässä vaiheessa hämmästyttävän nopeita. ”Macin dock-palkissa ikoni ehtii tuskin pompata kertaakaan, kun selain on jo käynnissä”, hän kehuu.








