Cisco lupaa korotonta lainaa verkkohankintoja vauhdittamaan

Pk-yrityksille 1000:sta 250 000:een euroa
Ciscolta korotonta lainaa pk-yrityksille

Yritykset ovat epävarmassa taloustilanteessa varovaisia niin pienten kuin suurten investointien kanssa. Usein myöskään isoihin kertahankintoihin ei ole varaa. Tietoliikenneyhtiö Cisco Systems liittyy monien muiden it-yhtiöiden joukkoon lupaamalla nollakoron lainaa pienille ja keskisuurille yrityksille.

Myyntipäällikkö Miika Ruotsalainen Cisco Systems Finlandista vakuuttaa Tietokone-lehdelle lainan olevan aidosti nollakorkoista, eikä mitään avauskuluja tai piilokorkoja lainaan tule. Yritysten maksukelpoisuus tarkistetaan kuten muutenkin rahoitusta hakiessa.

Laina-aika on aina 36 kuukautta eli kolme vuotta, ja lainaa voi saada 250 000 euroon asti. Laina lasketaan siten, että lainasumma, vaikkapa 100 000 euroa, jaetaan 38:lla. Siitä tulee yhden kuukausierän suuruus, esimerkkitapauksessa reilut 2600 euroa. Tähän päälle tulee kahden kuukauden ulosostoraja, jonka kanssa hinnaksi tulee juuri alkuperäinen lainasumma.

”Rahoitus on yrityksille muutenkin houkuttelevaa. Näin voidaan saada tietohallinnon asioita kehitettyä kerralla enemmän. Projekteja voidaan tehdä täysivaltaisemmin, ja menot on helpompi suunnitella”, sanoo Miika Ruotsalainen.

Cisco Capital -yhtiön Easylease Zero-percent -rahoitusohjelmasta voi saada nollakoron rahoitusta, kun ratkaisu sisältää Ciscon tuotteita ja palveluja. Rahoitusohjelma on saatavana Euroopassa heinäkuun loppuun asti.

Vaatimuksena on, että ratkaisun laitteista, ohjelmistoista ja palveluista 70 prosenttia on tultava Ciscolta. Ciscon laitteistokumppaneiden vähimmäismäärän on 10 prosenttia hankkeesta. Viimeinen viidennes voi olla muitakin osia.

Miika Ruotsalaisen mukaan mielenkiintoa on Suomessa ollut, ja ensimmäiset asiakkaat ovat jo hakenee rahoitusta. Rahoitusohjelma on nyt rajattu heinäkuun loppuun asti, mutta ohjelmaa saatetaan laajentaa vielä sen jälkeen.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös