Ciscon väitetään himoitsevan Skypeä

Ciscon väitetään himoitsevan Skypeä

Skype on kaikille tuttu it-brandi, josta ei ole toistaiseksi tullut sellaista kultamunia pullauttelevaa arvolintua kuin sen tunnettuus kenties edellyttäisi. Sille asetettujen toiveiden kanssa ehti näppinsä polttaa pahemman kerran jo Ebay. Nyt it-maailman huhut kertovat, että verkkotekniikan jättiläinen Cisco olisi kiinnostunut Skypestä jopa ostotarjouksen verran.

Asiasta on kertonut Techcrunch-sivusto. Sen saamien tietojen mukaan Cisco olisi jo tehnyt ostotarjouksen Skypestä. Lähdettä ei mainita, mutta sitä kehutaan luotettavaksi.

Tarjouksen suuruudesta Techcrunchilla ei ole tietoa, mutta napeilla ei varmasti pelata. Mahdolliseksi suuruusluokaksi veikkaillaan viittä miljardia dollaria.

Skype voisi hyvinkin sopia Ciscon talliin. Sillä on vahva ote verkkoteknologioista ja suuri halu kehittää niin tietoverkkoja kuin niiden käyttöäkin. Lisäksi Cisco on voimakkaasti ajanut videoneuvotteluja arkipäivän tekniikaksi, eivätkä Skypen nettipuhelut ole hirveän kaukana niistä.

Skype kertoi elokuun alkupuolella aikeistaan listautua pörssiin saadakseen rahoitusta kasvupyrkimyksilleen.

Yhtiön oston on sanottu kiinnostaneen myös Googlea, joka kuitenkin on nyt tuomassa nettipuheluita Gmailinsa kylkiäiseksi.

Tagit: Cisco, Skype
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös