Digia kertoi Qt-ostoksen hinnan

Digia kertoi Qt-ostoksen hinnan

Digia ja Nokia ilmoittivat eilen kaupasta, jolla loputkin jälkimmäisen Qt-kehitysympäristöön liittyvästä liiketoiminnasta siirtyy Digialle. Hintaa ei tuossa yhteydessä kerrottu, mutta ostaja on tänään antamassaan pörssitiedotteessa ilmoittanut sen: 4 miljoonaa euroa.

Digia kertoo maksavansa kauppahinnan käteisenä. Qt-teknologia ja sen liiketoiminta siirtyvät Digialle loppuvuodesta, kun tavanomaiset kaupan päättämisehdot ovat toteutuneet.

Neljä miljoonaa ei Nokian nykyiseen taloustilanteeseen suurta helpotusta tuo, mutta yhtiö pääsee lisäksi maksamasta palkkaa Qt-kehittäjilleen. Eilen kerrottiin, että Digian palvelukseen siirtyy enimmillään 125 Nokian Qt-työntekijää, pääosin Oslossa ja Berliinissä.

Tagit: Digia, Nokia, Qt
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös