Digita perääntyi haja-asutuksen laajakaistakiistassa
Digitan @450-liittymällä päästään enintään 2 Mbit/s -nopeuteen, mutta Digitan ja TeliaSoneran mukaan langattomassa verkossa ei voida luvata nimellisnopeutta Viestintäviraston määräämän mittaustavan mukaan.
Teleoperaattorit haluavat vaihtaa haja-asutuksen kiinteitä yhteyksiä langattomiin tappiollisista yhteyksistä luopuakseen. Viestintäministeriö myöntyi tähän, mutta määrätyin ehdoin. Operaattorit muun muassa määrättiin lupaamaan vähintään megabitin laajakaista. Digita ja TeliaSonera valittivat määräyksestä, mutta Digita on nyt vetänyt oman valituksensa pois.
Viestintäviraston asettama määräys perustuu uuteen lakiin teleoperaattoreiden yleispalveluvelvoitteista, joiden pitäisi tulla voimaan 1.7.2010. Niissä linjataan, että operaattoreiden on noin 260 paikkakunnalla taattava vähintään 1 Mbit/s -yhteys, kun kiinteitä adsl-liittymiä korvataan langattomilla.
Ministeri linjasi vähimmäisnopeuden
Viestintäministeri Lindén pettyi siihen, että yhteistyö Digitan ja TeliaSoneran kanssa päättyi valitukseen KHO:een. Lindén ehti jo vakuutella, että yhden megabitin vähimmäisnopeudesta voidaan pitää kiinni. TeliaSoneran mukaan sitä ei voida luvata.
Viestintäministeri Suvi Lindén (kok) on linjannut, etteivät yhteydet saa hidastua, kun kiinteitä adsl-yhteyksiä puretaan. Uusi laki on sinänsä tekniikkaneutraali, eli operaattori voi toteuttaa yhteyden niin 3g-verkon tai @450-verkon (flash-ofdm) kuin kiinteän yhteyden avullakin.
Viestintämarkkinalain mukaan Digitan rakentaman @450-verkon peittoalueen pitäisi olla 99,9 prosenttia suomalaisista heinäkuun alkuun 2010 mennessä.
Yleispalveluvelvoitteeksi asetettiin megabitti sekunnissa. Lindén on katsonut, että nopeuden takaaminen on edellytys sille, että kiinteitä liittymiä voidaan sulkea. Ministeri ei ole hyväksynyt myöskään 5 Gt/kk -tiedonsiirtorajoituksia, joita liittymissä on ollut.
Teknologiajohtaja Kari Risberg Digitasta sanoo, että valitus vedettiin pois KHO:sta, koska huoli kaistavaatimusten ehdottomuudesta saatiin jo julkisuuteen. Risberg sanoo, ettei langattomassa radiotiessä voida taata yksittäisen käyttäjän saamaa kaistaa.
TeliaSoneralla on sen sijaan valitus yhä KHO:ssa. Se koskee sekä yhteyksien nopeuksia että yleispalveluvelvoitteen laajuutta. TeliaSoneralle määrättiin velvoite noin 200 paikkakunnalle. Muille operaattoreille yhteensä velvoite määrättiin noin 60 paikkakunnalle.
Viestintäviraston mittaustapa ei kelpaa
Viestintävirasto asetti kriteerit sille, miten nopeuden on toteuduttava.
Viestintäjohtaja Ahti Martikainen TeliaSonerasta sanoo, että juuri tämä seikka hiertää. Viraston mukaan 1 Mbit/s -nopeuden on toteuduttava millä tahansa neljän tunnin mittausjaksolla 50-prosenttisesti, ja millä tahansa 24 tunnin mittausjaksolla 75-prosenttisesti. Sen sijaan yhteyden vasteajoille (latenssi) ei asetettu vaatimuksia.
TeliaSonera katsoo, ettei vaatimus ole kohtuullinen, koska yhden @450-verkon maston peittoalue voi olla 50 kilometriä, ja tällä alueella jo viisi käyttäjää tarkoittaisi sitä, ettei jokaiselle riitä megabittiä sekunnissa. 3g-verkoilla toteutettuna tukiasemien solukoko on pienempi, mutta Viestintäviraston määräystä on operaattorin mukaan silti mahdoton taata radioverkossa.
KHO otti asian käsittelyynsä tiettävästi huhtikuun puolivälissä. Se ei ole etukäteen ilmoittanut, milloin ratkaisu saadaan.
Kiista TeliaSoneran kanssa on kiusallinen myös viestintäministerille, koska tämä ehti jo vakuuttaa, että syrjäseuduillakin turvataan vähintään megabitin yhteys.
TeliaSonera on viivästyttänyt adsl-liittymien sulkemista, kunnes kiistaan on saatu ratkaisu. Suurimmillaan se arvioi sulkevansa jopa 19 000 adsl-liittymää. Sittemmin on esitetty pienempiä arvioita suljettavien kiinteiden liittymien määristä.
TeliaSoneran mukaan suurin osa haja-asutuksen laajakaistoista on hitaimpia adsl-liittymiä tai korkeintaan 1 Mbit/s -nimellisnopeuden palveluita, mutta nopeampiakin liittymiä on ollut.








