DNA kirjasi möhkäletappion kiinteistä verkoistaan

Vuoden 2009 liikevaihto kasvoi hieman, voitto heikkeni
DNA kirjasi möhkäletappion kiinteistä verkoistaan

Suomen kolmanneksi suurin teleoperaattori DNA ei menestynyt isoimpien kilpailijoidensa Elisan ja Teliasoneran malliin vuonna 2009. Operaattorin liikevaihto polki lähes paikoillaan, ja voitto heikkeni. Kiinteisiin verkkoihin tehdyn alaskirjauksen kanssa tappiota kertyi kymmeniä miljoonia euroja.

DNA:n liikevaihtoi kasvoi vaivaiset alle 0,8 prosenttia 652 miljoonaan euroon. Loppuvuonna liikevaihto itse asiassa putosi edellisvuoteen nähden.

DNA:n perusliiketoiminta pysyi voitollisena, vaikkakin liikevoitto laski 69 miljoonasta 63 miljooaan. Voittoa kertyi siis noin 10 prosenttia liikevaihdosta.

Kiinteiden verkkojen käyttö vähenee

Kun mukaan kuitenkin lasketaan 94,9 miljoonan euron alaskirjaus kiinteistä verkoista, valahti operaattori 44 miljoonaa euroa tappiolle. Syynä alaskirjaukseen oli kiinteiden verkkojen puheminuuttien vähentyminen odotettua nopeammin.

Liikearvon alaskirjaus tarkoittaa sitä, että DNA laskee kiinteisiin verkkonsa nykyisen arvon paljon heikommaksi kuin verkon rakentamiseen ja ylläpitoon käytetyt rahat.

Lankapuheluiden käyttäjien vähentyessä yksittäisen asiakkaan kannattavuus heikkenee, jos hintoja ei saada nostettua. Hintojen nostaminen taas ajaa entistä useammat vain kännykän käyttäjäksi. Samasta syystä kilpailija Teliasonera haluaa jo ajaa alas kannattamattomaksi laskemaansa kiinteää verkkoaan. DNA ei ole tällaisista aikeista vielä ilmoittanut.

Laajakaistassakin DNA:n asiakkaat siirtyivät kiinteistä liittymistä langattomiin yhteyksiin eli “mokkuloihin”.

Kiinteiden liittymien määrä väheni, mutta edelleen kaapeli-tv-, laajakaista- ja puheluasiakkaita on siellä 647 000.

Vastaavasti DNA kuitenkin onnistui kasvattamaan kännyköiden liittymämääränsä 284 000 liittymällä 1 947 000 liittymään eli 17 prosenttia.

Operaattori onkin pian järjestämässä “kahden miljoonan jyhlia”. Raja lienee siis jo ylitetty tai on ainakin lähellä sitä.

Kasvua haetaan tv-liiketoiminnasta

Vuoden 2010 näkymiä yritys pitää epävarmoina taloustilanteen takia. DNA:n tuloja laskee se, että Elisan ja Teliasoneran kanssa sovittiin operaattoreiden välisten yhdysliikennemaksujen alentamisesta. Maksut suosivat aiemmin DNA:ta selvästi pienempänä kilpailijana.

DNA:n asiakaspalvelua heikensi ammattiliitto Toimihenkilöunionin joulukuulta tammikuun loppuun kestänyt lakko. Se tuomittiin työtuomioistuimessa laittomaksi 11 kertaa.

DNA hakee kasvua tv-liiketoiminnasta. Se aikoo aloittaa vuoden 2010 aikana tv-toimintaa etenkin teräväpiirtolähetyksissä. Televisioliiketoiminnasta DNA odottaa liikevaihtoa vasta ensi vuonna.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös