Dramaattisia muutoksia palvelinmarkkinoilla
Gartnerin tuoreet luvut kertovat, että maailman palvelinmarkkinat ovat olleet myllerryksessä. HP on noussut IBM:n ohi maailman palvelinmyynnin ykköseksi. Dellin nousu on ollut vielä kovempaa. Sen sijaan Oraclen ostama Sun on suorastaan romahtanut.
Tammi-maaliskuussa maailmassa myytiin palvelinkoneita 10,8 miljardilla dollarilla (noin 8,8 miljardia euroa). Rahassa mitattuna kasvu oli noin kuusi prosenttia.
Kappalemääräisesti kasvua oli paljon enemmän, 23 prosenttia. Koneita myytiin yli 2,1 miljoonaa kappaletta. Tästä nähdään, että palvelinten keskihinta laskee koko ajan, kun ostajat siirtyvät edullisempiin koneisiin.
HP ykköseksi – Oracle/Sun romahti
Rahalla mitattuna HP (markkinaosuus nyt 31,5 prosenttia) nousi ykköseksi IBM:n (28,4 prosenttia) ohi. HP:n myynti oli mainiossa 15,9 prosentin kasvussa, kun IBM laski parisen prosenttia.
Ylivoimaisesti suurin nousija oli Dell (markkinaosuus 15,6 prosenttia). Yhtiön palvelinmyynti kasvoi melkein 36 prosenttia.
Sen sijaan Sun Microsystems, jonka Oracle osti, on kärsinyt voimakkaasti yhtiöiden yhdistymisen aikana. Sun/Oraclen palvelimien myynti romahti vuodessa melkein 39 prosenttia. Yhtiö on nyt vajonnut Fujitsun taakse markkinaosuudessa (Fujitsu 6,0, Oracle 5,6). Palvelinten myyntimäärissä Oraclen osuus on enää kaksi prosenttia.








