Dvd-kopiointiohjelman arkku sai viimeisen naulan

Realdvd haudataan, korvauksia elokuvayhtiöille
Dvd-kopiointiohjelman arkku sai viimeisen naulan

Realnetworksin parin vuoden mittainen nokkapokka Hollywood-studioita vastaan on päättynyt – Real heitti pyyhkeen kehään. Yhtiö lupaa lopettaa kiistellyn dvd-kopiointiohjelmansa myymisen sekä tukemisen ja maksaa korvauksia Hollywoodin suuntaan.

Elokuvastudiot aloittivat kampanjansa Realnetworksia vastaan vuonna 2008. Sen Realdvd-ohjelmalla oli mahdollista kopioida dvd-elokuvia. Real tarjosi mielestään asiakkaille mahdollisuuden varmuuskopioida ostamansa elokuvat kiintolevylleen. Sisällöntuottajat eivät katsoneet hyvällä sitä, että ohjelmalla tehtiin yhtä helposti muitakin kuin varmuuskopioita.

Realdvd on ollut tilapäisessä myyntikiellossa viime syksystä asti. Viimeinen erä piti käydä lakituvassa tällä viikolla, mutta Realnetworks luovutti ennen gongin kumahdusta. Se ilmoitti luopuvansa kiistanalaisen tuotteensa myynnistä ja maksavansa korvauksia studioille.

Rahaa liikkuu Hollywoodin suuntaan 4,5 miljoonaa dollaria (noin 3,3 miljoona euroa), joilla katetaan kantajien oikeudenkäyntikuluja – vahingonkorvauksia ei siis tullut maksettavaksi. Lisäksi Real joutuu hyvittämään asiakkaita, jotka ovat ostaneet Realdvd-ohjelman.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös