Dvi väistyy tietokoneista hdmi:n tieltä
Nykyään kaikista uusista televisioista löytyy useampia hdmi-liitäntöjä. Tästä kuvaa ja ääntä siirtävästä liitännästä on nopeasti tulossa kulutuselektroniikan tärkein väylätekniikka. Se on korvaamassa jo dvi:n pc-koneissa.
In-Stat-tutkimuslaitos arvioi, että viime vuonna 12,8 prosenttia uusista tietokoneista sisälsi hdmi-liitännän. Kannettavissa tietokoneissa väylä on käytännössä jo standardi, ainakin hieman laadukkaammissa laitteissa.
Digitelevisio jatkaa edelleen hdmi:n tärkeimpänä käyttökohteena, mutta nyt tekniikkaa ollaan vauhdilla tuomassa digikameroihin, ja kannettaviin mediasoittimiin. In-Statin mukaan hdmi:tä tukevien laitteiden toimitukset kasvavat seuraavana neljän vuoden ajan yli 20 prosentin vauhtia. Samaan aikaan dvi-laitteiden myynti kutistuu 8,1 prosentin vuosivauhtia.
Seuraavaksi kännyköihin
Digitelevision jälkeen hdmi:n odotetaan valtaavan matkapuhelimet. Ainoa este tässä kehityksessä on hdmi-liittimen koko, mutta sitä varten on kehitetty uudet mini- ja mikroversiot liittimestä.
Kännyköihin hdmi-linkki tullaan tuomaan mhl-tekniikan (mobile high-definition link) avulla. Siinä video- ja audiodata siirtyy neljän nastan kautta tmds-paketteina. Yksi nastoista on varattu liikenteen ohjaukselle. Linkin leveys tukee 1080p-tasoisen signaalin siirtoa laitteiden välillä.
Hdmi-väylän 1.4-määritykset hyväksyttiin viime toukokuussa. Uusi standardi tukee high speed -kaapeleissa 10,2 gigabitin kaistanleveyttä. 1.4-määritysten myötä hdmi-kaapeleissa voidaan siirtää dataa myös ns. 4Kx2K-näytöille eli 4096x2160 pikselin jättiruuduille. On arvioitu, että tammikuun CES-messuilla nähdään todellinen hdmi 1.4 -laitteiden vyöry.








