E-kirjoihin ensimmäinen miljoonakirjailija

E-kirjoihin ensimmäinen miljoonakirjailija

Sähköiset e-kirjat ovat vuosien odottelun jälkeen lähteneet vahvaan nousuun. E-kirjojen ylivoimainen markkinajohtaja Amazon.com ilmoittaa, että ensimmäinen kirjailija on ylittänyt miljoonan myydyn e-kirjan rajan.

Amazon toteaa, että ensimmäisenä miljoonan myydyn e-kirjan rajan on ylittänyt edesmennyt ruotsalainen kirjailija Stieg Larsson. Miljoonamyynti koostuu Larssonin niin sanotun Millennium-sarjan (Tyttö joka leikki tulella, Pilvilinna joka romahti ja Miehet jotka vihaavat naisia) kirjojen myynnistä Kindle Store nettikaupassa.

Uutistoimisto Reutersin mukaan kyseisten kirjojen paperiversioita on myyty yli 27 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. E-kirjoilla on vielä pitkä matka tähän, mutta myynti kasvaa kovaa vauhtia.

Kymmenen prosenttia tuloista e-kirjoista

Esimerkiksi maailman suurin kirjojen julkaisija Random House kertoo, että Yhdysvalloissa jo kymmenen prosenttia yhtiön tuloista tulee e-kirjoista. Yhdysvalloissa kokonaiskirjamyynnin tilanne on ilmeisesti samansuuntainen.

Myös lukulaitteiden myynti näyttää lupaavalta. Amazon.com esitteli viime viikolla kaksi uutta Kindle-laitteen versiota. Nyt molemmat on myyty tilapäisesti loppuun, vaikkakaan Amazon ei paljasta laitteiden varsinaisia myyntilukuja.

Myös Applen iPad-tablet-laitteen uskotaan vauhdittavan e-kirjojen myyntiä.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös