Eduskuntavaalit näkyvät webissä
Oikeusministeriö on uudistanut vaalit.fi-sivustonsa huhtikuun eduskuntavaaleja varten. Sivuilla kerrotaan aiemmin selvemmin muun muassa mainosten maksajista.
Vaalisivujen kysyintä sisältöä ovat ennakkoäänestyspaikkojen osoitteet ja aukioloajat.
Tietoja luvataan sivuille maaliskuun loppuun mennessä 20 kielellä tekstinä sekä viittomakielellä ja selkokielellä suomeksi. Eduskuntavaalien ehdokkaat julkaistaan sen jälkeen, kun vaalipiirien lautakunnat ovat vahvistaneet ehdokaslistansa 17. maaliskuuta.
Jo perinteeksi muodostuneet tiedotusvälineiden vaalikoneet avautuvat vaalien lähestyessä. Ensimmäisenä ehti MTV3, jonka vaalikone on jo avautunut. Helsingin Sanomat on ilmoittanut avaavansa vaalikoneensa 23. maaliskuuta. Julkisen palvelun Yleisradio on avannut vaalisivunsa, mutta ei vielä vaalikonettaan.
Eduskuntavaaleissa äänestetään yhä perinteisesti kouluissa ja muilla äänestyspaikoilla kynällä ja paperilapuilla. Vuoden 2008 kuntavaaleissa kokeiltiin sähköisiä äänestyspäätteita. Kokeilu päättyi nolosti, kun satoja äänejä hukattiin.
Tietokone-lehti kysyi tietoyhteiskunnan teemoista lukijoilta ja puolueilta. Tuloksia julkaistaan maaliskuussa.
Eduskuntavaalit toimitetaan 17. huhtikuuta, ja ennakkoäänestys alkaa 6. huhtikuuta.








