Ehdota jo Isoveli 2010 -palkinnon saajia
Vaikka asiaa ei ole vielä virallisesti julkistettu, EFFI tulee järjestämään taas lähitulevaisuudessa jo klassikoksi muodostuneen Big Brother-palkintojenjaon. Kyseessä on Privacy International-järjestön kehittämä konsepti, joka on vähitellen levinnyt ympäri Eurooppaa – ja maailmaa. Kyseessä on todellakin parhaista yksityisyyden loukkauksista palkitseminen hieman humoristisella otteella, kuten jaettavista palkinnoista voinee päätellä:
Konseptiin kuuluu myös keskeisesti, että palkinnon jakavat ulkopuoliset asiantuntijat. Suomessa tämä on tarkoittanut lähinnä akateemisia (esim. professori Tuomas Ojanen), politiikan (Piia-Noora Kauppi, Heidi Hautala) tai sitten teknologiapuolen asiantuntijoita (esim. Harri Hursti, Julf).
Palkintosarjoja on kolme. Ensinnäkin palkitaan paras julkisen sektorin saavutus. Suomessa tämä palkinto on mennyt mm. sähköiselle äänestykselle ja YTV:n matkakorttijärjestelmälle.
Tämän lisäksi palkitaan myös vuoden yritteliäin yritys. Viimeisenä kategoriana on elämäntyöstä myönnettävä palkinto (”life time menace award”), johon tosin usein riittää myös yksittäinen tarpeeksi legandaarinen suoritus.Viimeksi tässä kategoriassa palkittiin Lars Henriksson erinomaisesta ja pyyteettömästä toiminnasta verkkosensuurin laajentamiseksi.
Nyt jaettavat palkinnot tulevat vuoden 2009 aikana tehdyistä teoista. Ketkä olisivat mielestänne oikeat tahot ja ennen kaikkea miksi?








