Lehti: Lex Nokiaa ei käytetty vieläkään – EK puolustaa lakia

EK:n mukaan lakia ei käytetä, koska tietoturvaa on parannettu tarpeeksi
EK puolustaa Lex Nokiaa, jota ei ole vieläkään käytetty Mikko Pukkinen sanoi, että Lex Nokian myötä yritykset näyttävät panostaneen tietoturvaansa. (Kuva: Yle Ykkösaamu.)

Uuden sähköisen viestinnän tietosuojalain tuomia yritysten tietovuotojen selvityksiä ei ole käytetty kertaakaan, vaikka laki tuli voimaan jo viime kesänä. Turun Sanomat kirjoittaa lauantaina, ettei selvityksistä ole tullut ainuttakaan ilmoitusta Tietosuojavaltuutetun toimistoon. Lakia voimakkaasti lobanneessa Elinkeinoelämän Keskusliitossa (EK) uskotaan silti, että lakimuutos tuli tarpeeseen.

Sähköisen viestinnän tietosuojalakiin tuli yrityksille oikeus tutkia esimerkiksi sähköpostien tunnistetietoja liikesalaisuuksien vuotoa selvittäessä. Tunnistetietoja ovat esimerkiksi viestien lähettäjä, otsikko ja ajankohta. Sen sijaan viestien sisältöä ei saa edelleenkään lukea.

Laki vaatii, että yrityksen tietoturvan pitää olla hyvällä tasolla, ja tunnistetietojen käytöstä pitää ilmoittaa Tietosuojavaltuutetun toimistoon. Tietosuojavaltuutettu laskuttaa ilmoituksista yrityksiä.

”Tähän mennessä ilmoituksia ei ole tullut yhtään. Ehkä tilanteeseen on vaikuttanut nykyinen taloustilanne. Yrityksen kun on huolehdittava tietoturvansa kuntoon ennen tunnistamistietojen tutkintaa, sanoi tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio Turun Sanomille.

EK:n tuore toimitusjohtaja Mikko Pukkinen sanoi Yle TV1:n Ykkösaamu-ohjelmassa sanoi kysymyksen olevan luultavasti siitä, että yrityksissä on ennalta ehkäisevästi parannettu tietoturvaa vuotojen estämiseksi.

”Uskon, että lakia kuitenkin tarvitaan. Se on suojaamassa yhteiskunnallisesti erittäin tärkeitä asioita, eli yrityssalaisuuksia. Sitä kautta sitä ei toivottavasti jouduta soveltamaan.”

Ylen Ykkösaamu ja Mikko Pukkisen haastattelu on katsottavissa Yle Areenalla.

Ennen lain voimaantuloa EK:n johtajat selittivät julkisuudessa, että yrityksissä on jatkuvasti epäiltyjä tietovuotoja, joiden selvittäminen ei onnistu, koska yrityksiltä puuttuvat oikeudet antaa esitutkintaa varten tarvittavat tekniset tiedot poliisin käyttöön.

Tietosuojavaltuutettukaan ei pidä lakia epäonnistuneena

Pukkisen mielestä tietoturva-asioihin on nyt kiinnitetty riittävästi huomiota, ja ennalta ehkäisevä vaikutus toimii.

Myöskään Reijo Aarnio ei Turun Sanomien mukaan pidä lakia epäonnistuneena, koska sen tavoitteena oli parantaa tietoturvaa, eikä teletunnisteiden tutkiminen sinänsä.

Ennen lain voimaantuloa myös palkansaajien keskusjärjestöissä SAK:ssa ja STTK:ssa pidettiin lakia tarpeellisena, koska niiden mukaan teletunnisteita on aiemmin tutkittu yrityksissä ilman selviä pelisääntöjä.

Liikenne- ja viestintäministeriö on perustamassa työryhmän lain seurantaan. Se aikoo kysellä lausuntoja muun muassa yrityksiltä, pidetäänkö lakia toimivana.

Laki sai kutsumanimen Lex Nokia, koska julkisuudessa monet tahot väittivät Nokian painostaneen maan johtoa lain hyväksymiseksi EK:n kautta. Nokian johto silloista toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuota myöten kiisti väitteet.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös