Elektroniikkavalmistajat metsästävät työntekijöitä
Puolijohdemarkkinoiden ripeä elpyminen on näkynyt paitsi yrityksien tuloksissa, myös uudelleen alkaneissa rekrytoinneissa.
Useimmat valmistajat ovat palkanneet runsaasti lisää työntekijöitä. Myös maailman suurin piirielektroniikan sopimusvalmistaja TSMC laajentaa toimintaansa, ja aikoo palkata hurjat 2400 uutta työntekijää.
Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Morris Changin mukaan rekrytointien tarkoituksena on turvata yhtiön toimintakyky markkinoiden kasvaessa. Chang paljastaa TSMC:n johtoryhmän uskovan, että sopimuksien vakinaistaminen ja kokonaan uusien työntekijöiden hankinta parantaa myös motivaatiota.
Työntekijämäärä kasvaa kohisten
Ilmoitus on yhtiön mittakaavassa suuri, sillä se lisää yhdessä tammikuussa paljastetun insinöörirekrytoinnin kanssa työntekijämäärää yli 10 prosentilla.
Aasialaisten valmistajien liiketoiminta on toipunut viime aikoina nopealla tahdilla. Muualla maailmassa puolijohdeyhtiöillä ei ole kerrottavanaan yhtä kauniita lukuja.
Valmistustoiminnan karattua Aasian on kehittyneisiin maihin jäänyt usein vain tuotekehitys- ja hallinto-osastot. Useat yritykset ovat tilauskirjojen kutistuessa keventäneet organisaatioitaan, mikä on näkynyt henkilöstövähennyksinä myös Suomessa.








