Operaattorit perivät ylihintaa laajakaistasta pientaloilta – Elisa suostui laskemaan hintaa
Teleoperaattori Elisa on suostunut laskemaan omakotitaloille ja paritaloille myytävien pientalojen talokaapeloinnin hintoja. Kilpailuvirasto katsoi Elisan veloittaneen niistä ylihintaa kilpailua rajoittavalla tavalla, ja Elisa myöntyi viranomaisen vaatimuksiin. Ongelma koskee muitakin operaattoreita.
Elisa oli noin vuosi sitten nostanut Talokaapeli-palvelussaan hintaa, jonka yleiseen tietoliikenneverkkoon liitetty pientalo joutui maksamaan kytkentämaksuna. Viraston mukaan asiakkaalta perittiin liian suuri osa verkon rakentamisen kustannuksista. Elisa lupautui korjaamaan hinnoitteluaan 21. lokakuuta annetun päätöksen pohjalta. Viraston mukaan Elisa oli ujuttanut mukaan kustannuksia, jotka eivät palveluun kuulu.
Kilpailuviraston mukaan muutkin teleoperaattorit ovat nostaneet merkittävästi kiinteistöiltä perittäviä kytkentämaksujaan. Virasto tutkiikin jo kolmen operaattorin hinnoittelua.
Kilpailuvirasto pitää perinteistä kuparikaapeleihin perustuvaa talokaapelointia edelleen hyvin tärkeänä osana laajakaistapalvelua. Langattomat yhteydet se katsoo vain täydentäväksi palveluksi. Nykyaikaista valokuitua saa taas vain lähinnä asuinalueille.








