Elisa: Sohvaperunasta tulee sisällöntuottaja

Tv-katselun uskotaan pysyvän silti olohuoneessa
Elisa: Sohvaperunasta tulee sisällöntuottaja Elisa esittelee Helsingin Studio-tiloissaan muun muassa Viihde-palveluaan. (Kuva: Elisa)

Kansalaiset kokoavat entistä tarkemmin itseään kiinnostavat ohjelmat jopa yli 100 kanavan valikoimasta, eivätkä television ohjelma-ajat enää sido yksilötasolla ihmisten elämää on demand -katselun ja tallennuspalveluiden ansiosta. Silti perheet yhä kokoontuvat olohuoneessa television ääreen, uskotaan Elisassa.

Elisa perustaa arvionsa Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulussa tehtyyn opinnäytetyöhön, johon kolme opiskelijaa haastatteli noin 10 eri-ikäistä ja -taustaista ihmistä.

Haastatteluissa tunnistettiin erilaisia ryhmiä, kuten ”digilukutaitoiset nuoret” ja ”aktiiviset aikuiset”. Digilukutaitoinen nuori kuluttaja esimerkiksi muokkaa olemassa olevia sisältöjä, ja saattaa jakaa niistä uusia versioita YouTuben ja Facebookin kautta.

Haastatteluiden pohjalta arvioitiin, että 14–17-vuotiaat nuoret ovat eläneet koko ikänsä tietotekniikan parissa. Heille tietokone ja videokamera tai videokuvaus kännykällä ”ovat yhtä luontevia itseilmaisun välineitä kuin värikynät ja legopalikat edelliselle sukupolvelle”. Näitä taitoja opetetaan nuorten mukaan jo peruskouluissa.

Aktiivinen aikuinen taas on enemmänkin tiedon kuluttaja, joka hakee uutta tietoa ja viihdettä. Sisältöön vaikuttavat esimerkiksi omat harrastukset ja perhetilanne.

Elisa Studiolla Helsingissä järjestetyn paneelikeskustelun osallistujat povasivat silti isoja muutoksia television katseluun. Yleisradion entinen toimitusjohtaja Mikael Jungner arvioi tv-kanavien merkityksen vähentyvän on demand -palveluiden lisääntyessä.

Kuluttajat katsovat tv-ohjelmia kasvavassa määrin kanavien omista netti-tv-palveluista, kuten MTV3:n Katsomo, Nelosen Ruutu.fi ja Ylen Areena, mutta myös YouTubesta ja TVKaistan kaltaisista erillisistä on demand -palveluista.

Elisan toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila ennustaa katsottavan määrän kasvavan räjähdysmäisesti, ja jokainen pääsee valitsemaan perinteistä kanavajakoa tarkemmin omat ohjelmansa, jotka katsotaan usein esitysajoista riippumatta.

Elisa aikoo hyödyntää selvityksen tietoja Viihde-palvelunsa kehityksessä.

Vaikka tv-ohjelmia tallennetaan ja katsotaan, kun itselle sopii, haastatteluissa todettiin perheiden silti kokoontuvan etenkin viikonloppuisin samaan aikaan television ääreen sosiaalisena tapahtumana. Silloin ohjelma on erilaisten mieltymysten takia yleensä kompromissi.

Allto-yliopiston kauppakorkeakoulun professori Johanna Moisander korostaa Tietokoneelle, ettei Elisan tilaama yritysprojekti ollut varsinainen tieteellinen tutkimus, vaan opinnäytetyön tarkoitus oli nostaa esille keskustelun teemoja.

Moisander sanoo, ettei vastauksia siksi pidä yleistää suuriin ihmismääriin.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös