Pirate Bay -estojen kiista hovioikeuteen – asiantuntija lyttää suodatuksen toimivuuden

Helsingin käräjäoikeus määräsi Elisan katkaisemaan yhteydet, Elisa valittaa
Elisa valittaa Pirate Bay -estosta hovioikeuteen Pirate Baylla on oikeudenhaltijoiden mukaan yli 100 000 aktiivista käyttäjää.

Helsingin käräjäoikeus on päätöksellään velvoittanut Elisan väliaikaisesti estämään asiakkailtaan pääsyn The Pirate Bay -sivustolle. Tietokoneen haastattelema asiantuntija tyrmää vaatimuksen teknisesti huonona ratkaisuna.

Pirate Bay on oikeudenhaltijoiden mielestä Suomen suurin teosten laittoman levityksen bittorrent-sivusto. Yhteyksien katkaisua haki tekijänoikeusjärjestöjen lakinyrkki Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry (TTVK) toukokuun lopussa Musiikkituottajat ry:n (IFPI Finland) puolesta.

Elisa valittaa tuomiosta uudelleen

Elisa vastusti määräystä sillä perusteella, että sen täytäntöönpano ei olisi teknisesti toteutettavissa. Lisäksi Elisa katsoo, että tästä aiheutuisi huomattavia kustannuksia.

Eilen torstaina tuomionsa antanut Helsingin käräjäoikeus ei uskonut Elisan väitettä, että pääsyn estäminen olisi teknisesti mahdotonta, eikä se pitänyt myöskään kustannuksia kohtuuttomina.

Elisa sanoo tiedotteessaan pitävänsä väliaikaisen päätöksen sisältöä niin epäselvänä, ettei sen pohjalta voida estää pääsyä sivustolle.

Päätöksen mukaan Elisan pitäisi poistaa palvelimiltaan yksilöimättömät Pirate Bayn domain-nimet sekä estää liikenne päätöksessä myös yksilöimättömiin ip-osoitteisiin.

Elisa pitää asiaa oikeudellisesti vaikeana ja hakee hovioikeuden ratkaisua.

Elisasta ei keskiviikkona haluttu kommentoida asiaa.

Tietokone-lehden kokeilussa Elisan adsl-liittymällä ja Saunalahden mobiililiittymällä pääsi edelleen The Pirate Bay -sivustolle.

Asiantuntija: Estot olisi helppo kiertää

Teknisesti esto voitaisiin toteuttaa siten, että operaattori poistaa nimipalvelimistaan ohjauksen palvelun domain-osoitteeseen piratebay.org, tai sitten reitityksestä poistetaan palvelun ip-osoitteet.

Kokenut internetin ja operaattoreiden toiminnan asiantuntija, suomalaisten operaattoreiden solmupisteen Ficix ry:n puheenjohtaja Jorma Mellin ei usko, että tällaiset estot toimivat. Mellin on päivätyössään teleoperaattori TDC:n teknologiajohtaja.

”Tällainen suodatus voidaan kiertää eri tavoin, riippuen toteutustavasta. Palvelulla saattaa olla useita ip-osoitteita, ja se voi vastata useissa eri domain-osoitteissa. Nimipalveluun perustuvat estot on helppo kiertää, koska internetissä on avoimia välimuistipalvelimia", sanoo Mellin Tietokone-lehdelle.

Mellin lisää, että jos Pirate Bayn käyttämien ip-osoitteiden takana on muitakin web-palveluntarjoajan asiakkaita, samalla vaikutettaisiin niihin.

Muun muassa Google tarjoaa kaikille maksuttoman välimuisti- ja nimipalvelun, joka ei noudata kansallisia suodatuksia.

Vertaisverkon käyttäjä voi myös muodostaa salatun tunnelin Pirate Bayhin, jolloin ip- tai nimipalveluestot eivät enää estäisi pääsyä sivustolle.

Mellin uskoo, että jos tällaisia estoja otettaisiin käyttöön, keskustelufoorumeilla leviäisi saman tien helpot ohjeet niiden kiertämiseen. ”Kiertäminen on niin helppoa, ettei tarvitse olla asiantuntija”, sanoo Mellin.

Mellin sanoo, että tällaiset kansalliset estot ovat huonoja, koska niiden myötä palvelimia vain siirretään entistä enemmän ulkomaille. TTVK taas perustelee kieltomääräystä juuri sillä, että samanlaisia on määrätty myös Belgiassa, Britanniassa, Irlannissa, Italiassa, Itävallassa ja Tanskassa.

Elisa: Lisää laillista sisältöä tarvitaan

Elisa kertoo vastustavansa piratismia, mutta ei usko tekijänoikeusjärjestöjen keinojen toimivan.

”Toimijoiden pitäisi keskittyä toimenpiteisiin, joilla aidosti voidaan vähentää piratismia eli käytännössä sisällön saamista verkkojakeluun kohtuullisella hinnalla ja samaan aikaan muun jakelun kanssa. Lisäksi operaattoreita on kohdeltava tasapuolisesti, eikä yhtä toimijaa voida asettaa viranomaisen asemaan”, sanoo Elisan liittymäliiketoimintajohtaja Henri Korpi tiedotteessa.

TTVK on perustellut Elisan viemistä oikeuteen sillä, että näin haetaan yhdestä operaattorista ennakkotapausta. Suunnitelmissa on myöhemmin hakea vastaavia estomääräyksiä muillekin operaattoreille.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös