Elop: Nokian ongelma korjataan Applen mallilla
Kuva: Yle A-plus -lähetyksestä.
Toimitusjohtaja Stephen Elop paljasti eilen Ylen A-plus-ohjelmassa, että Nokia siirtyy julkistuksissaan Applen malliin. Tämä korjaa yhden Nokian viime aikojen ikävän ongelman. Elop paljasti tietoja myös Accenture-yhteistyöstä ja Nokian tablet-mikrosta.
Stephen Elop kertoi Nokian tilanteesta eilen illalla A-plus-ohjelmassa. Se on katsottavissa Yle Areena -palvelussa.
Nokia kertoi ulkoistavansa 3000 työntekijää Accenturelle. Ulkoistus liittyy Symbian-käyttöjärjestelmän kehitykseen ja ylläpitoon. Päätös herätti heti epäilyjä siitä, että Nokia siirtää Symbian-irtisanomisia Accenturen hoidettavaksi.
Elop vakuuttaa, että näin ei ole. Nokia suunnitteli muutoksen huolellisesti Accenturen kanssa. Tavoite oli se, että nokialaisille löytyy töitä Accenturella jatkossakin.
Elop paljasti, että kun Symbian-kehitys vähenee, Nokia tilaa Accenturelta myös Windows-puhelimiin liittyvää työtä. Kyseessä on pitkän ajan yhteistyö, joka liittyy muihinkin alueisiin kuin Symbianiin.
Applen malliin julkistuksissa
Nokian uskottavuutta ovat viime vuosina nakertaneet lukuisat viivästykset. Puhelimia on julkaistu reilusti etukäteen, mutta laitteiden myyntiin tuloa on lykätty jopa useampaan otteeseen.
Elop toteaa, että toimintatapaa on muutettu. Nykyään Nokia kertoo uusista laitteistaan hyvin lähellä niiden myynnin alkamista.
Mallia otetaan siis selvästi Applelta, vaikkei tätä mainittukaan. Apple on tunnettu siitä, että laitteista ei kerrota etukäteen juuri mitään tietoja. Laitteet paljastetaan vasta, kun niiden myynti alkaa tai hieman ennen sitä.
Uusi järjestely saattaa auttaa Nokiaa toisellakin tavalla. Uusien laitteiden esittelyn julkisuushyöty saadaan siirrettyä paremmin myynnin euroiksi, kun tiedotusvälineissä esillä olevat laitteet tulevat nopeasti kauppojen hyllyille. Samalla ostajilla on selkeämpi käsitys siitä, mitä laitteita Nokialla on kulloinkin myynnissä.
Nokia haluaa uudenlaisen tabletin
A-plus-ohjelmassa Elopilta kysyttiin Nokian tablet-suunnitelmista. Hän kertoi, että yhtiöllä on useita vaihtoehtoja. Nokia voisi tehdä Windows-tabletin. Alustaksi voitaisiin valita myös jokin toinen alusta (esimerkiksi MeeGo).
Elop kuitenkin muistutti olennaisesta asiasta. Markkinoille on tullut noin 200 tablet-laitetta, mutta ainoastaan yksi – Applen iPad – menestyy erityisen hyvin.
Elop ei halua rakentaa markkinoiden 201. tablettia, joka ei juuri erotu muista. Nokian tavoite on rakentaa laite, jossa on jokin erottava tekijä ja houkutin, joka voi tuoda sille menestystä.








