Ensimmäinen LTE-puhelin Samsungilta

Ensimmäinen LTE-puhelin Samsungilta

Moni arvioi, että neljännen polven lte-kännyköitä saadaan suuremmissa volyymeissä tarjolla vasta vuonna 2012. Ainakaan korealainen Samsung ei aio jäädä odottelemaan. Se tuo ensimmäisen lte-puhelimensa operaattorikäyttöön jo tänä vuonna.

Samsung kertoi Las Vegasin CTIA Wireless -näyttelyssä, että Metropcs-operaattori aikoo jo tämän vuoden aikana aloittaa lte-palvelujen tarjoamisen. Ensimmäisessä vaiheessa lte-yhteyksiä tuodaan käyttöön Las Vegasissa.

Eikä Metropcs:n tilaajien tarvitse tyytyä usb-mokkuloihin, sillä Samsung aikoo valmistaa jo syksyn aikana SCH-r900-puhelintaan volyymeissä. Kyse on kaksitoiminen laite, joka toimii sekä lte- että cdma-verkoissa.

Samsung ei ole kertonut mitään tarkkoja yksityiskohtia SCG-r900-mallistaan. Siitä voidaan päätellä, että kehitystyö on edelleen kesken. Samsung on tosin ensimmäisenä puolijohdevalmistajana kehittänyt lte-modeemin, joka toimii sekä lte- että 3g-verkossa. Ehkäpä myös lte–cdma-kännykkä valmistuu ajoissa.

Nokia on Samsungin tapaan yksi keskeisiä lte-kehittäjiä. Yhtiö ei ole vielä kertonut tarkkoja aikatauluja omien lte-puhelinmallien lanseeraamiselle, mutta nyt tällaista kännykkää lupaillaan tarjolle vielä tämän vuoden aikana.

Nokian viestinnästä kerrotaan, että jo syyskuussa 2009 yhtiö esitteli ensimmäisen lte-modeemituotteen. RD-3-modeemi on kuitenkin tarkoitettu verkkolaitevalmistajien, mittauslaitevalmistajien ja operaattorien tuotekehityksen työkaluksi. Kaupalliseksi usb-modeemiksi Nokia ei RD-3:sta koskaan tarkoittanutkaan.

Prosessori

Tagit: 4g, LTE, Samsung
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös