Espoolaispiraattien miljoonakorvaukset sulivat käräjillä
Espoon käräjäoikeus on tänään antanut tuomionsa kahdessa piratismijutussa, jossa tekijänoikeuspuolen korvausvaatimukset olivat ennätysluokkaa. Kahdelta dc-hubin ylläpitäjältä vaadittiin yhteensä noin kuuden miljoonan euron korvauksia. Ne kuitenkin putosivat murto-osaan, kun tuomari ei hyväksynyt laskelmien pohjana olleita musiikkikappaleiden hintoja ja latausmääriä.
Suurimpia korvaussummia olisi syyttäjän vaatimuksen mukaan tullut maksettavaksi Musiikkituottajat – IFPI Finland ry:lle. Toisessa jutussa syytetyltä vaadittiin sille noin 2,9 miljoonaa, toisessa lähes 3,3 miljoonaa euroa.
Ensimmäisessä tapauksessa oikeus tuomitsi syytetyn hyvittämään Musiikkituottajille noin 200 000 euroa, jälkimmäisessä noin 290 000 euroa. Maksettavaa on toki tuossakin, mutta summat jäävät kauas vaadituista.
Teostolle tuomitut joutuvat lisäksi hyvittämään toinen noin 20 000 ja toinen noin 30 000 euroa.
Kaksikko sai raskaiden hyvitysvelvollisuuksien ohella myös perinteiset tuomiot. WineCellar Adrenaline -hubin perustajalle tuli osittain nuorena henkilönä tehdystä tekijänoikeusrikoksesta 60 päivässakkoa. (FIN) BAWD Rinkeli -hubin perustajalle tuomittiin tekijänoikeusrikoksesta 4 kuukautta ehdollista vankeutta.
Ainakin toinen tuomituista aikoo valittaa oikeuden ratkaisusta.
Tekijänoikeuksien suojaaman materiaalin lataamisessa ja levittämisessä auttaneet hubit olivat toiminnassa vuosina 2006–2007.








