EU laittoi Googlen seinää vasten: totelkaa heti tai…
EU:n kilpailukomissaari on esittänyt Googlelle uhkavaatimuksen. Yhtiölle annetaan muutamia viikkoja aikaa ehdottaa korjauksia löydettyihin ongelmiin. Jos hakukonejätti ei tartu tilaisuuteen, EU aloittaa oikeustaiston Googlea vastaan. EU on löytänyt neljä ongelmaa, joissa Google näyttää rikkovan kilpailulakeja.
EU:n kilpailukomissaari Joaquín Almunia on esittänyt EU:n kannan julkisessa tiedotteessa. Almunia toivoo, että asia saataisiin ratkaistua sovinnollisesti yhdessä Googlen kanssa.
Kilpailukomissaari kertoo lähettäneensä kirjeen Googlen hallituksen puheenjohtajalle Eric Schmidtille. Yhtiölle on annettu muutamia viikkoja aikaa aloittaa yhteistyöprosessi. Siinä Google voi esittää ratkaisuja tilanteen korjaamiseen. Sen jälkeen EU tutkii niitä yhteistyössä Googlea syyttäneiden tahojen kanssa. Jos asiassa päästään sopuun, oikeustaistoa ei tarvita.
EU: Google rikkoo lakia neljällä tavalla
EU on selvittänyt Googlen toimintaa jo vuoden 2010 marraskuusta saakka. Tutkimuksissa on havaittu neljä ongelma-aluetta.
1. Ensimmäinen liittyy perushakukonetta täydentäviin hakuihin, esimerkiksi ravintolahakuun tai uutishakukoneeseen. Google linkittää omia palveluitaan hakukoneeseen eri tavalla kuin kilpailijoiden tuotteita. Tämä voi olla määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä.
2. Toinen ongelma on se, että Googlen uskotaan kopioivan asiattomasti näiden toisten palveluiden sisältöä omiin palveluihinsa.
3. Kolmas syytös liittyy hakumainoksiin. EU uskoo, että Googlen sopimuksissa rajoitetaan asiakkaiden mahdollisuuksia käyttää kilpailijoiden hakukonemainontaa. Tämä voi vähentää suuresti mainontaa vaikkapa Microsoftin Bing-hakukoneessa.
4. Tähän liittyy myös neljäs syytös. Googlen uskotaan rajoittavan myös sovelluskehittäjien mahdollisuuksia tarjota hakumainontaa useissa eri hakukoneissa. Tämä estetään sopimusten rajoitteilla.
Jos Google ei korjaa näitä ongelmia, EU aloittaa oikeustaistelun tilanteen korjaamiseksi.








