Ex-pomo: Microsoft on pudonnut junasta

Ex-pomo: Microsoft on pudonnut junasta

Microsoftilla apulaisjohtajan pallilla vuosituhannen vaihteen molemmin puolin istunut Dick Brass lyttää entisen työnantajansa kovalla kädellä New York Timesille kirjoittamassaan artikkelissa: yhtiö tarttuu ideoihin liian varhain tai liian myöhään ja menestyy nyt vain Windowsin ja Officen tuomilla rahavirroilla, ei uusilla innovaatioilla.

”Miksi USA:n maineikkain ja vaurain teknologiayhtiö ei enää vie meitä tulevaisuuteen”. Brass kyselee. ”Siltä ei tule Ipadin kaltaisia tableteja, ei Kindleä, ei Blackberryä tai Iphonea, ei Googlen kaltaista hakukonetta, ei Ipodia ja Itunesia, ei Facebookia tai Twitteriä.”

Brass toteaa, että siinä missä Apple parantelee asemiaan jatkuvasti eri tuotteilla, Microsoft ottaa takkiinsa niin nettiselaimissa, parempien kannettavien käyttöjärjestelmänä ja älypuhelimissa. Xbox on pärjännyt konsolikilvassa siihen lapioitujen miljardien voimalla, ei siksi, että se olisi kilpailijoita parempi.

Tabletitkin hukattiin

Hän mainitsee esimerkkinä Ipadin ansiosta nyt tapetilla olevat tablet-koneet. Microsoftilla oli tablet-hanke vireillä jo vuonna 2001, mutta kiinnostus siihen lopahti, kun Office-perheestä vastaava johtaja ei pitänyt ajatuksesta. ”Ja viime vuonna, kun Applen tabletin tuloa pidettiin lähes varmana, Microsoft lakkautti tablet-osastonsa”, Brass kirjoittaa.

Hänen mukaansa Microsoftin yrityskulttuuri ei tue innovatiivisuutta, vaan erilaiset kehityshankkeet ovat jääneet jalkoihin yksi toisensa jälkeen: ”Ei ole sattuma, että kaikki Microsoftin johtajat, jotka ovat vastasivat musiikkipalveluiden, e-kirjojen, puhelinten, webbipalveluiden ja tabletien kehityksestä viime vuosikymmenellä, ovat jättäneet yhtiön.”

Microsoftin viestintäjohtaja Frank Shaw vastasi moitteisiin blogikirjoituksessaan: ”Olemme luonnollisesti eri mieltä.”

Shaw painottaa, että Microsoftin kaltaisessa yrityksessä, jonka tuotteita käyttää valtava joukko asiakkaita, innovatiivisuutta mitataan eri asteikolla. ”Tärkeää ei ole innovaatioiden nopeus vaan niiden merkitys ja mittakaava”, hän puolustaa työnantajaansa.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös