F-Secure: Nokia+Microsoft ei lisää kännyviruksia

F-Secure: Nokia+Microsoft ei lisää kännyviruksia LG Optimus 7 -älypuhelin, joka käyttää Windows Phone 7 -alustaa. (kuva: LG).

Tietoturvayhtiö F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen arvioi, että Nokian siirtymisen Windows Phone 7 -alustaan ei pitäisi suuresti lisätä kännykkävirusten määrää. Windows Phone 7 ei ole kuin perinteinen Windows, vaan Microsoft on rakentanut siihen järeitä turvatoimia.

Kysymys tietoturvasta voisi nousta esille, sillä valtaosa maailman miljoonista haittaohjelmista on tehty Windowsille. Nyt kun Nokia siirtyy Windows Phone 7 -alustan käyttöön älypuhelimissa, rikolliset voisivat haluta siirtää haittaohjelmiaan uudelle Windows-alustalle.

Käytännössä kaksi alustaa ovat aivan erilaisia, vaikka molempien nimessä on Windows. Mikko Hyppönen selittää, että Windows Phone 7:n turvamalli on toisenlainen kuin esimerkiksi Windows 7:ssä tai XP:ssä.

Sovellukset pidetään kurissa

Microsoftin puhelinalustassa käytetään esimerkiksi sovellusten sertifiointia, eristettyä tallennustilaa ja sovellusten eristämistä. Yksi esimerkki on se, että kolmansien osapuolien sovellukset eivät voi turvasyistä ajaa itseään taustalla.

Turvaa lisää myös ohjelmien ennakkotarkastus. Windows Phone 7 on Xbox-pelikonsolin lisäksi ainoa Microsoftin alusta, jossa sovellukset täytyy ensin hyväksyttää Microsoftilla ennen kuin niitä voidaan levittää käyttäjille. Tämä vähentää tehokkaasti haittaohjelmien leviämismahdollisuuksia.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös