Facebook ajaa Irc-Gallerian ahtaalle

Moni saa lähtöpassit
Facebook ajaa Irc-Gallerian ahtaalle Irc-Galleria on tänään uusittu monipuolisemmaksi ja virtaviivaisemmaksi.

Irc-Galleriaa ja Habbo Hotellia ylläpitävä Sulake on kokenut asemansa ahtaaksi Facebookin ja muiden uusien yhteisöpalvelujen paineessa. Yhtiö kertoo tehostavansa toimintojaan, mikä tälläkin kertaa selkokielelle käännettynä tarkoittaa sitä, että merkittävä osa työntekijöistä pannaan pihalle.

Sulakkeella on toimistot 13 maassa, pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Tällä hetkellä yhtiöllä on maailmanlaajuisesti yli 300 työntekijää, joista runsaat 200 Suomessa. Toiminnan tehostamisen nimissä yhtiö aloittaa ensi viikolla yt-neuvottelut, joilla halutaan vähentää väkeä Suomesta jopa 40 hengellä.

”Internetin yhteisöpalveluiden jakelukanavat ja tuotteiden markkinointi ovat läpikäymässä rakennemuutosta – itsenäisten palveluiden tilalle on muodostumassa löyhiä verkostoja, joissa hyödynnetään yhteisiä käyttäjätunnuksia ja jaettuja alustoja, kuten Facebookia.

Kilpailukyvyn säilyttäminen näissä olosuhteissa vaatii yrityksiltä yhä tehokkaampia ja ketterämpiä toimintamalleja”, Sulake kuvailee asiaa tiedotteessaan.

Yhtiö kertoo liikevaihtonsa olevan kuitenkin viime vuoden tasolla. Habbo Hotellin kävijämäärät ovat kasvaneet.

Sulake sanoo myös Irc-Gallerian säilyttäneen asemansa suosituimpana nuorten aikuisten yhteisöpalveluna Suomessa.

Tilaa Tietokone-lehti

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös