"Facebook petti käyttäjiä toistuvasti" – pitkään tarkkailuun

"Facebook petti käyttäjiä toistuvasti" – pitkään tarkkailuun

Yhdysvaltojen viranomaiset ovat todenneet, että Facebook on pettänyt käyttäjiä yksityisyyden suhteen toistuvasti. Facebookille on annettu tiukkoja määräyksiä ja palvelu asetettiin 20 vuoden erikoisvalvontaan. Yhtiö myöntää virheet. FTC luettelee useita räikeitä Facebookin ongelmia ja rikkomuksia.

"[Facebook] petti kuluttajia kertomalla, että he voivat pitää tietonsa Facebookissa yksityisenä, ja antamalla sitten toistuvasti näiden tietojen joutua jaettavaksi tai julkisesti julkaistavaksi", kirjoittaa Yhdysvaltojen kauppakomissio FTC tutkimustensa tuloksista.

Viranomaiset alkoivat tutkia Facebookia erityisesti vuoden 2009 tapahtumien jälkeen.

Jatkuvia rikkomuksia

Vuoden 2009 joulukuussa Facebook muutti sivustoaan siten, että osa käyttäjien kavereilleen jakamista yksityisistä tiedoista päätyikin julkisiksi. Käyttäjiä ei varoitettu tästä muutoksesta, eikä siihen pyydetty lupaa.

Myös Facebook-ohjelmat aiheuttivat ongelmia. Käyttäjille luvattiin, että ohjelmat saavat nähdä vain sellaisia tietoja, joita ne tarvitsevat toimintaansa. Tämä ei pitänyt paikkaansa. Ohjelmat näkivät käytännössä kaikki käyttäjän tiedot.

Facebook lupasi, että "Verified Apps" -luokituksen saaneiden ohjelmien tietoturva oli tarkastettu. Sitä ei kuitenkaan tarkastettu.

Facebook lupasi käyttäjille, että heidän tietojaan ei annettaisi mainostajien käyttöön. Tiedot kuitenkin annettiin mainostajille.

"Nämä toimet olivat epäreiluja ja petollisia, ja ne rikkoivat liittovaltion lakia", FTC totesi tutkimuksissaan.

Uudet säännöt ja 20 vuoden valvonta

FTC ja Facebook ovat alustavasti sopineet ratkaisusta, jossa palvelulle asetetaan selkeät yksityisyyden ehdot. Facebookin pitää kertoa käyttäjilleen selvästi miten heidän tietojaan käsitellään. Facebook ei myöskään voi huonontaa yksityisyyden tasoa ilman lupaa käyttäjiltä.

Kun käyttäjä tuhoaa tilinsä, Facebookin pitää estää tietoihin käsiksi pääseminen 30 päivän sisällä. Myös muita yksityisyysehtoja asetettiin.

Niiden noudattamista valvotaan 20 vuoden ajan. Aina kahden vuoden välein Facebookin tulee teettää ulkopuolinen tarkastus, jossa varmistetaan yksityisyyssääntöjen noudattaminen. Aiemmin muun muassa Google on asetettu vastaavaan tarkkailuun.

"Myönnän itse ensimmäisenä, että olemme tehneet joukon virheitä", kirjoittaa Facebookin perustaja Mark Zuckerberg viestissään. Hän kertoo, että yksityisyyttä on parannettu jo aiemmin, ja työtä jatketaan FTC:n määräämien sääntöjen puitteissa.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös