Facebook selkeyttää profiilin jakoasetuksia

Helpompi valita, mitä tietoja näkyy ja keille
Facebook selkeyttää profiilin jakoasetuksia Facebook yksinkertaistaa asetuksia, joilla valitaan, kuka näkee käyttäjän profiilin tietoja sekä postituksia.

Facebook on tuomassa tukun parannuksia käyttäjän profiilin jakamisen asetuksiin. Helpotusta on luvassa erityisesti siihen, miten käyttäjä pysyy perillä siitä, mikä yleisö näkee omat postitukset. Kaverien jakamista valokuvista voi yksinkertaisesti poistaa oman nimen sisältävän tägin.

Facebookin käyttäjät ovat pitkään purnanneet sitä, että aina ei voi tietää, kuka näkee sisältöä, jota käyttäjä lisää profiiliinsa. Myös asetuksia oman profiilin perustiedoista on ollut turhan hankala hallita. Nyt tulevien muutosten tulkitaan olevan vastaus myös Google+ -palvelun haasteeseen, sillä betavaiheessa olevaa kilpailijaa on kehuttu juuri paremmasta yksityisyyden hallinnasta.

Facebook esitteli tulevia muutoksia blogissaan tiistaina. Yhdistävä tekijä uudistukselle on se, että nyt kauan kaivatut asetukset ovat helposti ymmärrettävissä ja saman tien esillä, kun ennen suuri osa asetuksista oli sekavilla hallintasivuilla monen valinnan takana.

facebook-uutinen-4-rajattu-200

Jatkossa saa helposti esiin identtisen maapallon kuvasta avautuvan "julkinen/kaverit"-pudotusvalikon eri paikoissa. Entinen sana "kaikki" onsiis korvattu selvemmällä "julkinen" sanalla. Käyttäjät voivat profiilinsa perusasetuksista alkaen valita tarkasti ja yksinkertaisesti, mitä tietoja itsestään haluaa näkyvän joko julkisesti tai vain kavereille. Myös erilaisia välimuotoja voi käyttää kustomoimalla asetuksia.

Tilapäivityksissä merkittävää on, että jokaisen näkyvyyden voi säätää yksitellen. Käyttäjä voi muokata jopa reilusti jälkikäteen, keille kaikille vanha viesti näkyy, jos tulee katumapäälle. Perussäädöissä voi esimerkiksi valita, näkyykö tieto kotikaupungista, maasta ja sukupuolesta julkisesti vai pelkästään kavereille.

Merkittävä muutos koskee valokuvien tägimerkintöjen hallintaa. Jos käyttäjän naamakirjakaveri tekee käyttäjästä tägimerkinnän jakamaansa kuvaan, käyttäjä saa itseään koskevan tägin hyväksyttäväkseen ennen kuin se menee julki kaverin profiiliin. Nolosta kuvasta voi halutessaan poistaa itseään koskevan tägin. Samalla tavalla käyttäjä voi hallita itse jakamansa kuvan tägejä, joita kaverin ovat käyneet lisäämässä.

Sijaintitiedon jakaminen on tähän asti onnistunut vain Facebookin älypuhelinsovelluksella. Nyt myös tietokoneen selainversion käyttäjät voivat merkitä itselleen minkä tahansa sijainnin, siis vaikkapa vain korostaakseen, että käy juuri keskustelua kyseisestä paikasta tai että aikoo tai haluaisi mennä jonnekin.

Muutokset eivät tule voimaan yhdessä yössä, vaan muutokset jaetaan hiljalleen lähipäivien aikana. Käyttäjille myös tarjotaan muutoksen saapuessa tutustumiskierros uudistuksiin.

facebook-uutinen-5-468
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös