Facebookin luvattomalle ”ihmiskaupalle” loppu Euroopassa?

Facebookin luvattomalle ”ihmiskaupalle” loppu Euroopassa?

Facebook-tilien haltijat mieltävät itsensä helposti palvelun käyttäjiksi, jopa asiakkaiksi. Tosiasiassa he ovat lähinnä kauppatavaraa ja raaka-ainetta Facebookin rahamyllyssä. Todellisia asiakkaita ovat firmat, joille käyttäjien tietoja myydään. EU on kiristämässä säädöksiä suuntaan, joka tekee nykyisen kaltaisen ”ihmiskaupan” mahdottomaksi.

EU-komission kerrotaan valmistelevan direktiiviä, jolla estettäisiin nettipalveluita keräämästä salaa tietoja käyttäjistä. Palveluiden on todettu syyllistyneen tällaisen tiedon keräämiseen ja sen myymiseen mainostajille huolimatta siitä, miten käyttäjät ovat yksityisyysasetuksensa säätäneet. Facebook sai juuri tällaisesta sapiskaa USA:ssa (lue uutinen).

Tietojen myymiseen tulisi saada käyttäjiltä nimenomainen lupa. Nykykäytännön mukaisesti Facebook antaa käyttäjille hyväksyttäväksi sopimuksen, jota tuskin kukaan lukee ennen hyväksymistä.

Telegraphin mukaan EU-komissio aikoo esitellä tammikuussa asiaa koskevan direktiivin. Facebookia ei päästäisi pälkähästä edes se, että suurin osa tiedoista on palvelimilla ison veden takana. Yhtiö tosin on parhaillaan rakentamassa suurta konesalia Ruotsiin, joka on huomattavasti paremmin eurooppalaisen lain kouran ulottuvilla.

”Palveluntarjoajien pitäisi toimia läpinäkyvämmin. Käyttäjien on tiedettävä, mitä tietoja heistä kerätään ja mihin tarkoituksiin. EU-kansalaisten tietojen pitää olla vahvasti suojattuja riippumatta siitä, missä maassa he asuvat tai missä palveluntarjoaja fyysisesti sijaitsee”, komission apulaisjohtaja Viviane Reding sanoo.

Pohjaton tietosäkki

Telegraphin tekemän selvityksen mukaan Facebook kerää käyttäjistä valtavasti tietoja, jotka ovat mainostajille hyvinkin arvokkaita.

Se ensinnäkin analysoi ja tallettaa henkilötiedot ja ”tykkäämiset”. Näiden lisäksi talteen menevät tiedot ystävistä, perheestä, elämänmuutoksista, jaetuista sisällöistä ja kuunnellusta musiikista. Myös kaikki palvelun kautta lähetetyt viestit ja sen kautta käydyt keskustelut tallennetaan.

Tästä kaikesta tietomäärästä Facebook pystyy tekemään hakuja, joilla pystyy seulomaan ihmisiä vaikkapa poliittisten näkemysten perusteella. Se kuitenkin sanoo, ettei näitä tietoja käytetä mainostarkoituksiin.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös