Facebookin pahin katko 4 vuoteen – opettavainen tarina

Facebookin pahin katko 4 vuoteen – opettavainen tarina

Facebook pimeni eilen maailmanlaajuisesti noin kahdeksi ja puoleksi tunniksi. Facebookin mukaan katko oli pahin neljään vuoteen, ja yhtiö myös paljastaa mikä meni vikaan. Tapaus opettaa kaksi tärkeää läksyä.

Facebook pahoittelee ongelmia blogissaan. Yhtiö myös kertoo tarkasti miten käyttökatko syntyi.

Opetus 1: pahin uhka on ihminen

Ensimmäinen opetus on se, että monimutkaisten it-järjestelmien pahin uhka ovat inhimilliset virheet. Laitteiden ja järjestelmien kahdentaminen ja muut turvakeinot eivät yleensä tepsi tällaisiin ongelmiin.

Facebook kertoo, että sillä on automaattinen järjestelmä, joka päivittää asetuksia ja valvoo että asetukset ovat oikein. Nyt tähän järjestelmään pujahti väärä asetus.

Tämä aiheutti ketjureaktion, jossa käyttäjät aiheuttivat valtavan kuorman tietokannoille. Ne joutuivat lopulta itseään ruokkivaan kierteeseen, jossa vian korjaaminen ei enää ollut mahdollista.

Facebookilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin sammuttaa koko palvelu. Näin tietokannat pääsivät elpymään ja asetukset saatiin taas kuntoon.

Opetus 2: pilvipalvelut ovat kaukana varmatoimisuudesta

Tämä johtaa toiseen opetukseen. Internetin pilvipalveluita myydään usein sillä lupauksella, että ne ovat luotettavampia kuin esimerkiksi yritysten itse tekemät pienemmät järjestelmät.

Lukuisat viime kuukausien katkot pilvipalveluissa kuitenkin paljastavat, miten haavoittuvia ne ovat. Yksikin virhe voi kaataa koko laajan nettipalvelun, vaikka siinä olisi käytetty parhaita turvatekniikoita.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös