Firefox 10 ei tuokaan hiljaisia päivityksiä

Firefox 10 ei tuokaan hiljaisia päivityksiä

Firefox-selaimen versio 10 tulee tänään saataville. Uudistuksia on tällä kertaa varsin vähän, eikä Mozilla saanutkaan aikaiseksi tähän versioon luvattuja hiljaisia päivityksiä. Googlen Chrome-selaimen kaltaiset huomaamattomat päivitykset on lykätty versioon 13, joka ilmestyy 5. kesäkuuta.

Firefox 10 sisältää vain yhden palasen tulevasta hiljaisten päivitysten mekanismista: Selain tulkitsee lisäosat yhteensopiviksi, ellei niistä ole tiedossa yhteensopivuusongelmia. Tähän asti Firefoxin ongelmana on ollut, että se tulkitsee lisäosat suoraan yhteensopimattomiksi, vaikka mitään teknistä syytä siihen ei olisi.

Nyt yhteensopiviksi listataan lähtökohtaisesti Firefox 4:n kanssa yhteensopivat, vaarattomat lisäosat, jotka eivät ole binäärisiä. Lisäosien toimivuudesta Mozilla saa lisäksi tietoa julkaisua edeltävistä Aurora- ja Beta-versioista, joita tuhannet käyttäjät lataavat.

firefox-160-noshadow

Hädin tuskin näkyviä muutoksia Firefox 10:ssä on oikeastaan vain yksi ainoa, ja sekin vain Windows-versiossa: Yläpalkin navigointinapeista oikealle osoittava seuraavan sivun nuoli jää oletusarvoisesti piiloon, kunnes käyttäjä palaa edelliselle sivulle. Muut muutokset ovat aivan huomaamattomia ja sisältävät pääosin bugien korjauksia, kuten webgl-grafiikkakiihdytyksen antialiasointi.

Yrityksille tärkeä uudistus on sentään mukana Firefox 10:ssä. Uudesta versiosta tulee pohja, jolla Mozilla aikoo ylläpitää pitkän elinkaaren ESR-versiota (extended support release), jota päivitetään 42 viikon välein. Tavanomainen Firefox päivittyy kuuden viikon välein, mikä on yrityksille aivan liian tiheä tahti.

Kymppiversion kanssa samaan aikaan Mozilla julkaisee myös tietoturvapäivityksen kaksi vuotta vanhaan Firefox 3.6 -versioon. Tätä päivitystä seuraa vielä kaksi, kunnes koko versio siirretään eläkkeelle huhtikuun lopussa.

Monta haastetta hiljaisissa päivityksissä

Viime lokakuun alussa Mozilla lupasi, että versiosta 10 aloitetaan hiljaiset päivitykset. Niiden tiellä on kuitenkin vielä monta ongelmaa.

Yksi isoimmista hankaluuksista liittyy päivitysten asentumiseen Windows-alustalla. Asennus pitää saada tapahtumaan niin, että päivitys ei pompauta esiin käyttäjätilien hallinnan lupakyselyä, vaan se hoituu taustalla alusta loppuun mitenkään vaivaamatta käyttäjää. Ratkaisuna ilmeisesti on se, että Firefox kysyy asiaa ensimmäisellä päivityskerralla, mutta ei enää sen jälkeen.

Alun perin Windowsin käyttäjätilien ongelmaan piti olla ratkaisu versiossa 10. Merkittävä muutos kuitenkin lykättiin ensin versioon 11 ja viime viikolla versioon 12.

Koko hiljaisten päivitysten uudistus puolestaan siirtyi samalla versioon 13. Mozillan Wikin mukaan syynä oli se, että samaan julkaisuun ei haluttu kahta isoa arkkitehtuurin muutosta.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös