Firefox 3.6 myöhästyy – Firefox 4.0 siirtyy

Uusi Firefox tulee alkuvuonna
Firefox 3.6 myöhästyy – Firefox 4.0 siirtyy

Firefox 3.6 -selaimen piti valmistua viime vuonna, mutta aikataulu venyy selvästi. Mozilla-säätiö on samalla ilmoittanut uudet tavoitteet Firefox 4.0 -selaimensa aikataululle.

Mozillan alkuperäinen suunnitelma oli julkaista Firefox 3.6:sta ehkä vain yksi beetaversio, jota olisi seurannut melkein valmis release candidate -versio joulukuussa. Firefox 3.6 olisi valmistunut vuoden loppuun mennessä.

Viimeistelytyö on kuitenkin kestänyt odotettua pidempään, ja Firefox 3.6:sta on julkaistu jo viisi beetaversiota. Edes release candidate -versiota ei ole vielä saatu jakoon.

Mozilla kertoo nyt, että tavoite Firefox 3.6:n valmistumiselle on vuoden ensimmäinen neljännes eli tammi-maaliskuu. Valmista tulee todennäköisesti pian, sillä kehittäjien mukaan kaikki suuremmat virheet on saatu korjattua.

Firefox 4.0 saattaa viivästyä vuodelle 2011

Suurempia muutoksia Firefoxiin on luvassa 4.0-version myötä. Aiempi tavoite oli se, että Firefox 4.0 valmistuisi tämän vuoden aikana. Uuden aikataulun mukaan Firefox 4.0:n valmistuminen saattaa viivästyä vuoden 2011 alkupuolelle.

Mozilla pyrkii saamaan Firefox 4.0:sta beetaversion valmiiksi testejä varten ensi kesänä.

Tilaa Tietokone-lehti

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös