Firefox 3.6 tulee vauhdilla

Beeta ehkä jo tällä viikolla, valmista tänä vuonna
Firefox 3.6 tulee vauhdilla

Mozilla-säätiö kertoo, että uuden Firefox 3.6 -selaimen ensimmäinen ja viimeinen beetaversio julkaistaan loppuviikosta tai ensi viikolla. Firefox 3.6 sisältää monia pienempiä uudistuksia, jotka muuttavat selaimen ulkonäköä ja toimintaa. Uusi versio on osoitus uudesta kehitysmallista, jossa muutosten sykliä halutaan nopeuttaa.

Mozillan edustajat kertovat uutispalvelu Cnetille, että Firefox 3.6:sta julkaistaan vain yksi beetaversio. Valmis Firefox 3.6 -versio on luvattu tämän vuoden puolella, eli reilun kahden kuukauden sisällä.

Firefox 3.6 on suoraa jatkoa kesäkuussa julkaistulle Firefox 3.5:lle. Suuria mullistuksia ei tällä kertaa tehdä, sillä kyseessä on välivaiheen pienempi päivitys. Firefox 3.6 sisältää kuitenkin mielenkiintoisia uutuuksia.

Ulkonäön ja välilehtien muutoksia

Suurimmat muutokset liittyvät selaimen ulkoasuun. Käyttäjät voivat itse muuttaa Firefoxin ulkoasua haluamakseen. Toinen muutos on se, että Firefox antaa pääosan nettikapasiteetista etualalla olevalle välilehdelle. Tällä pyritään parantamaan käytön nopeutta. Jos käyttäjä avaa linkin uuteen välilehteen, se tulee uudessa versiossa vanhan välilehden viereen eikä koko listan viimeiseksi. Myös Firefoxin fontteja parannetaan.

Uusi Firefox tukee joitakin Windows 7:n uusia ominaisuuksia, mutta ei kaikkia. Osa muutoksista julkaistaan vasta Firefox 3.7 -versiossa, kertoo Cnet.

Mozilla aikoo uusien versioiden myötä nopeuttaa kehityssykliä. Firefox 3.6 julkaistaan puolisen vuotta 3.5:n jälkeen, ja uusia versioita pyritään julkaisemaan samaan tahtiin. Firefox 3.7 on suunniteltu ensi kevääksi ja Firefox 4.0 on tarkoitus julkaista noin vuoden päästä.

Tilaa Tietokone-lehti

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös