Firefox pelastui – Google pitää pystyssä

Firefox pelastui – Google pitää pystyssä

Firefoxin pelättiin jo menettäneen pääasiallisen tukijansa. Tämä olisi merkinnyt Firefoxille hirvittävää taloudellista iskua ja suuria muutoksia selaimen kehitykseen. Nyt Mozilla ja Google ovat kuitenkin päässeet sopimukseen.

Mozillan ja Googlen välinen yhteistyösopimus raukesi marraskuun lopulla. Googlen pelättiin vetäneen pois tukensa Mozilla-säätiöltä, sillä yhtiö ei enää tarvitse Firefoxia entiseen malliin. Googlen oma Chrome-selain on nousemassa Firefoxia suositummaksi.

Nyt Mozilla kuitenkin ilmoittaa blogissaan, että se on solminut Googlen kanssa uuden kolmevuotisen sopimuksen. Firefox-selain ohjaa satoja miljoonia käyttäjiään Googlen hakukoneeseen, ja Google tukee Mozillaa taloudellisesti.

Sata miljoonaa taalaa vuodessa

Mozillan kannalta sopimus on äärimmäisen tärkeä. Hakuyhteistyö Googlen kanssa on säätiön suurin tulonlähde.

Mozilla-säätiön tulot viime vuonna olivat 123 miljoonaa dollaria (noin 95 miljoonaa euroa). AllThingsD-blogin mukaan Googlen osuus tästä oli 84 prosenttia eli 103 miljoonaa dollaria (noin 79 miljoonaa euroa).

Vaikka Firefox on avoimen lähdekoodin hanke, Mozillan omat sovelluskehittäjät tekevät suuren osan työstä. Jos Google olisi vetänyt tukensa pois, yhtä avokätistä tukijaa olisi voinut olla vaikea löytää. Firefoxin kehitystyötä olisi pitänyt todennäköisesti leikata merkittävästi.

Mozilla ja Google eivät paljasta sopimuksessa määriteltyjä rahasummia. Ei siis tiedetä, onko Googlen tuki Firefoxille esimerkiksi pienentynyt.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös