Firefoxilla kova kasvupyräys syksyllä
Mozilla-säätiö kertoo, että Firefox on kokenut reippaan kasvupyräyksen viime viikkoina. Kahdeksan viikon aikana Firefox on saanut 30 miljoonaa uutta käyttäjää. Mozillan mukaan ilmiö toistuu joka vuosi.
Mozillan johtaja John Lilly kertoi asiasta Twitter-viestissä. Mozilla vahvisti asian uutispalvelu Zdnetille. Firefoxin käyttäjämäärä on kasvanut syksyllä huomattavan vauhdikkaasti.
Firefoxilla noin 340 miljoonaa käyttäjää
Mozilla selittää, että Firefox-selaimet etsivät päivityksiä Mozillan palvelimilta kerran päivässä. Mozilla laskee yhteydenottojen määrän. Kahdeksan viikkoa sitten joka päivä Mozilla näki 103 miljoonaa käyttäjää. Nyt lukema on kasvanut noin 113 miljoonaan.
Kaikki eivät tietenkään käytä Firefoxia päivittäin. Mozilla arvioi kuukausittaisten käyttäjien määrän kertomalla päiväkäyttäjien luvun kolmella. Näin käyttäjien määrä olisi noussut viime viikkoina noin 310 miljoonasta noin 340 miljoonaan.
Syksyn Firefox-kasvu toistuu joka vuosi, Mozilla kertoo Zdnetille. Syynä on lomien loppuminen, uusien tietokoneiden osto esimerkiksi uutta kouluvuotta varten. Myös ohjelmia päivitetään syksyllä.
Markkinatutkija Net Applicationsin mukaan Firefoxin käyttöosuus internetissä oli viime kuussa 23,75 prosenttia. Microsoftin Internet Explorerin osuus oli noin 65 prosenttia.








