Firefoxin ja Chromen suosio kasvaa – Explorer luisuu
Firefox on noussut uuteen ennätykseen käyttösuosiossa. Google Chromen käyttö on kasvanut suhteessa vieläkin enemmän, kertovat tuoreet luvut. Sen sijaan Internet Explorerin luisu jatkuu.
Tutkimusyhtiö Net Applications on julkaissut lokakuun selainkäytön lukuja. Firefox on noussut ensi kertaa yli 24 prosentin osuuteen koko maailman käyttöosuudessa.
Myös Firefoxin pienemmät haastajat ovat nousseet. Applen Safarin osuus on noussut 4,4 prosenttiin.
Google Chrome kasvaa vauhdilla
Suurin nousija on kuitenkin Google Chrome, jonka suosio on lisääntynyt viime kuukausina selvästi. Vielä keväällä Chromen käyttöosuus maailman nettiselailusta oli noin 1,5 prosenttia. Nyt Chromen osuus on kasvanut jo 3,6 prosenttiin, eli se alkaa hätyytellä Safaria.
Microsoftin Internet Explorerin jatkuva lasku ei osoita kääntymisen merkkejä. Vuosi sitten Exploreria käytti yli 71 prosenttia nettiselailijoista. Lokakuussa Explorer putosi taas yli prosenttiyksiköllä. Explorerin osuus on nyt 64,6 prosenttia. On toki muistettava, että kilpailijoiden nakerruksesta huolimatta Internet Explorer on edelleen maailman ylivoimaisesti suosituin nettiselain.
Net Applications kertoo myös, että Windows 7:n osuus käyttöjärjestelmistä nousi lokakuussa maailmanlaajuisesti 2,15 prosenttiin.








